Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatus
Esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta on tarjolla ennen tai jälkeen esiopetuksen. Sitä järjestetään lapsen esiopetusryhmässä tai perhepäivähoidossa mahdollisuuksien ja perheen toiveen mukaan.
Kenelle palvelu on tarkoitettu ja millä ehdoin
Esiopetusta täydentävää varhaiskasvatusta voi hakea lapselle, joka aloittaa tai on jo esiopetuksessa. Sitä voi hakea esiopetushaun yhteydessä tai tarpeen ilmettyä myöhemmin.
Toimi näin
Hae esiopetukseen ja esiopetusta täydentävään varhaiskasvatukseen viikoilla 10-11. Tee esiopetushakemus ensisijaisesti sähköisesti. Mikäli sähköinen hakeminen ei onnistu, tulosta hakemus kaupungin kotisivuilta. Hakemuksia saa myös päiväkodeista. Merkitse hakemukseen toive esiopetuspaikasta ja tarvettanne vastaava tuntimäärä esiopetusta täydentävälle varhaiskasvatukselle. Esiopetusta täydentävä varhaiskasvatuspaikka vastaanotetaan sähköisesti.
Kun esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen tarve päättyy, irtisano varhaiskasvatuspaikka ensisijaisesti sähköisesti ennen tarpeen päättymistä. Jos sähköinen irtisanominen ei onnistu, tee irtisanominen tulostettavalla lomakkeella. Irtisanoutumista ei voi tehdä takautuvasti.
Palvelun maksullisuus
Maksullinen
Esiopetusta täydentävän varhaiskasvatuksen maksu määräytyy tulojen ja hoitoajan mukaan.