Taide- ja kulttuurihistorialliset kokoelmat

Nokian kaupungilla on kaksi taidekokoelmaa ja kulttuurihistoriallinen kokoelma. Kokoelmien tarkoitus on tallentaa ja esitellä nokialaista paikalliskulttuuria ja -historiaa, lisätä kaupunkiympäristön viihtyvyyttä sekä tarjota niin paikallisille kuin matkailijoillekin kiinnekohtia nokialaiseen elämään.

Kulttuurihistoriallisten miljöiden ja näyttelytoiminnan tarkoituksena on avata käsitystä nokialaisuuden juurista ja lisätä ymmärrystä ympäristöstä, jossa tänään eletään. Nokian kaupungilla on kaikkiaan 16 museorakennusta, jotka kuvaavat paikallishistoriaa ja asumista ajalta, jolloin maaseutuelinkeinot olivat vallitsevia ja jolloin teollisuus otti Nokialla ensi askeleitaan.

Nokian kaupungin taideomaisuuteen voi tutustua julkisissa tiloissa, kuten puistoissa ja virastoissa, joihin on sijoitettu Nokian kaupungin hankkimia tai lahjoituksina vastaanottamia taideteoksia. Valokuvakokoelmaa voi selata Siiri -tietokannassa: http://siiri.tampere.fi/.

Nokian kaupungin historiaan ja kotiseutukohteisiin voi tutustua myös sähköisten kotiseutupolkujen välityksellä.

Kenelle palvelu on tarkoitettu ja millä ehdoin

Palvelu on kaikille avoin.

Palvelun maksullisuus 

Maksuton

Ajankohtaista

Jarno Vesalan teos Valokeilassa valaisee Virran julkisivun vuoden pimeinä aikoina

Kuvataiteilija ja kuvanveistäjä Jarno Vesalan Valokeilassa-videotaideteos on esillä pysyvästi kirjasto- ja kulttuuritalo Virran ulkoseinässä talvikaudella päivittäin klo 15-23.

Jarno Vesalan Valokeilassa-teos heijastuu Virran julkisivuun

Millainen aihe ansaitsee ympärilleen kannet, millainen aihe ansaitsee olla valokeilassa? Videoteos luo Virran suureen julkisivuun videoprojisointina mielikuvan valonheittimen tai taskulampun valokeilasta.

Valokeilassa-teos leikittelee seinälle heijastetun valon ja varjon illuusiolla. Videoteos luo kirjastotalon suureen ulkoseinään videoprojisointina mielikuvan valonheittimen tai taskulampun valokeilasta”, taiteilija Jarno Vesala kuvailee. Teoksen valokeilassa näkyy varjokuvina erilaisia lyhyitä kohtauksia, joiden lopun katsoja voi täydentää omassa mielikuvituksessaan. Kohtaus voi olla teoksessa mielikuvituksellinen, leikkisä tai jokin hyvin arkinen asia. Kohtaukset ovat katkelmia tarinoista, lyhyitä hetkiä, joita katsojan mielikuvitus saa kertoa loppuun.

 

Nokian kaupungin kokoelmat Siiri-tietojärjestelmässä

Siiri on Tampereen museoiden ja pirkanmaalaisten paikallismuseoiden yhteinen tietokanta. Siirissä on noin 80 000 valokuvaa ja 30 000 esinettä pääasiassa Tampereen ja Pirkanmaan alueen museoiden kokoelmista. Siiriin on tallennettu Nokian valokuvakokoelman kuvia, joita voi tilata maksua vastaan käytettäväksi esimerkiksi julkaisuissa.

Voit hakea kohteita valokuva- ja esinekokoelmista perushaun tai tarkennetun haun avulla. Perushakuun voit kirjoittaa vapaita hakusanoja. Järjestelmä tuottaa listauksen hakuasi parhaiten vastaavista kohteista. Mikäli perushaku tuottaa liian vähän tai ei lainkaan kohteita, tai vaihtoehtoisesti liian suuren määrän tuloksia selattavaksi, kannattaa kokeilla tarkennettua hakua.

Nokian historian kuvat löytyvät helpoiten haulla ”Vanhat Nokia-kuvat”, jolloin saa selattavakseen kaikki Nokian kaupungin kokoelman kuvat Nokiasta. Nokian valokuvakokoelman kuvia kannattaa hakea esimerkiksi rakennusten, kadun nimien ja kaupunginosien nimien avulla sekä yleisillä asiasanoilla, kuten: keskustat, rakennukset, heinänkorjuu, liikunta, ryhmäkuvat, teollisuus, tehtaat, ilmakuvat, kumitehdas, paperitehdas, Harju.

Tarkennetulla haulla voit hakea samanaikaisesti useilla eri kriteereillä, esimerkiksi asiasanoilla ja aikakausilla tai valokuvaajan nimellä ja kuvauspaikalla. Lisäksi voit rajata tai laajentaa saamiasi hakutuloksia lisätoiminnoilla. Jos hakusi ei tuo tulosta, käytä katkaisumerkkiä * (tähti). Esim. kumite* hakee kuvia sanoilla kumiteollisuus ja Kumitehdas.

Martti ja Sirkka-Liisa Helinin lahjoituskokoelman taideteollisuusesineistö löytyy Siirin esinehausta hakusanalla ”Helin”.