Palloiluhalli

SISÄLIIKUNTATILOJEN AVAAMINEN KESÄVUOROILLE 2020

Nokian kaupungin liikuntapalvelut avaa sisäliikuntatilat (liikuntasalit, Yrittäjäkadun voimailutila, Linnavuoren kuntosali) 1.6. alkaen. Sisäliikuntatiloja käyttävät toimijat sitoutuvat noudattamaan Valtioneuvoston voimassaolevia kokoontumisrajoituksia sekä muita turvallista harjoittelua varten annettuja viranomaisohjeita. Liikuntapalvelut pidättää oikeuden muuttaa tai täsmentää kesäharjoittelua koskevaa ohjeistusta, mikäli viranomaisohjeet muuttuvat tai tarkentuvat kesän aikana. Vuorojen käyttäjien tulee huolehtia avainten päivityksestä ennen vuorojen alkua. Päivitys tehdään Vapaa-aikapalveluiden toimistolla Kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa aukioloaikana.

Yrittäjäkadun kuntosalille ja Linnavuoren kuntosalien asiakkaille lisätään kulkuavaimeen sulun vuoksi menetetty aika automaattisesti. Uusia avaimia ei kevään ja kesän aikana myydä, koska uimahalli on yleisöltä suljettu ja kahvio ei ole toiminnassa.

- Liikuntatilojen puku- ja suihkutilat sekä välinevarastot eivät ole käyttävissä kesän aikana.
- Sairaana tai hengitystieoireisena ei tulla harjoittelemaan.
- Kädet pestään ja desinfioidaan ennen saliin siirtymistä ja harjoittelun aloittamista.
- Liikuntatiloissa harjoittelee vain yksi ryhmä kerrallaan
- Seuraava ryhmä siirtyy harjoittelemaan vasta kun edellinen ryhmä on poistunut, joten harjoitusaikoja tulee noudattaa täsmällisesti.
- Kuntosaleilla harjoitteluvälineet pyyhitään oman käytön jäljiltä.

Teknisiä tietoja:
salin koko: 36 x 24 m, 864 m²
korkeus: 8 m
lattia: Kanadan vaahtera
jakoseiniä: 2 kpl
lajit: koripallo, futsal, salibandy
pukuhuoneita: 4 kpl
katsomotilat: 750 hlöä

Palloiluhallin sisäkuva.