Luontopolut
Hakavuori
Hakavuori on Siurossa sijaitseva liuskekallio, jolta on hienot näköalat Kulovedelle ja Nokianvirralle. Luontopolulle pääsee, kun kulkee Nokian keskustasta kahdeksan kilometriä kohti Siuroa ja kääntyy Siurontieltä vasemmalle Penttilänmäentielle. Luontopolku alkaa tien oikealta puolelta. Reitin voi tarkistaa paikalla olevasta kartasta.
Hakavuoren aurinkoisilla etelärinteillä viihtyvät eteläiset kalliokasvit kuten mäkitervakko ja mäkivirvilä. Varjon puolella pohjoisrinteillä on lehtoa ja vuoren laella mustikkatyypin kangasmetsää. Polun varrella on yhteensä 19 rastia, joilla kerrotaan metsäluonnosta ja paikallisesta lajistosta. Tietotauluissa esitellään mm. pähkinäpensaan ekologiaa ja etelävuorivaikutusta.
Maatialanharju
Maatialanharju sijaitsee lähellä Nokian keskustaa, Vihnusjärven eteläpuolella. Luontopolun lähtöpiste löytyy parkkipaikalta kesäteatterille vievän tien vierestä. Koko reitin pituus on noin neljä kilometriä ja se on merkitty maastoon punaisella maalilla. Lyhyemmän matkan kulkijat voivat valita sopivan kahdesta oikoreitistä, oikaisukohdissa on opastaulut.
Luontopolulla tutustut monipuoliseen harjuluontoon. Kuivat mäntykankaat ja kuusikot vuorottelevat, välillä aukeaa hieno näköala Pyhäjärvelle. Reitin varrella on 20 rastia, joilla kerrotaan mm. metsän lajistosta, harjun syntytavasta ja sen mielenkiintoisesta kulttuurihistoriasta. Maatialanharju on luokiteltu maakunnallisesti merkittäväksi näytteeksi Pirkanmaan harjuluonnosta.
Luodon saari
Luodon saari sijaitsee Pyhäjärvessä Sotkanvirran eteläpuolella. Se on kokonaisuudessaan suojeltu luonnonsuojelualueena. Saaressa oleva luontopolku on noin 3,5 kilometrin mittainen ja sen varrella on 26 rastia. Reitillä on myös mahdollista oikaista, jolloin matkaa kertyy noin 2 kilometriä. Luontopolku on merkitty maastoon punaisella/oranssilla nauhalla. Oikaisureitillä seurataan sinistä nauhoitusta.
Ihmiset ovat liikkuneet Luodon saarella jo vuosituhansia ja entisaikojen laidunnuksen vaikutukset ovat paikoin vieläkin nähtävissä. Uusimpia ihmisen aiheuttamia jälkiä saarella on sen poikki kulkeva voimalinja.
Lisätietoja Nokian luontopoluista saat ympäristönsuojeluyksiköltä.
