Kuntalaiskysely

Nokialaisille suunnattu kuntalaiskysely toteutetaan joka toinen vuosi. Kyselyyn vastaamalla kuntalaiset pääsevät kertomaan kokemuksiaan kaupungin palveluista, ja sitä kautta vaikuttamaan niiden kehittämiseen.

Kysely kartoittaa asukkaiden kokemuksia, mielipiteitä ja toiveita

Kuntalaiskyselyn tarkoituksena on antaa kuntalaisille mahdollisuus päästä ääneen ja vaikuttaa.  Vastaajia pyydetään antamaan arvionsa kunnan palveluiden toteutumisesta, mahdollisista kehittämiskohteista sekä yleisestä viihtyvyydestä kaupungissamme. Kysymysten aihealueet saattavat vaihdella tarpeiden mukaan eri kyselyvuosina.

Vastauksista koottu yhteenveto toimitetaan kaupungin johdolle, palvelualueille ja luottamuselimille. Tulokset ovat käytettävissä ensi vuoden talousarvion valmistelussa.

Kuntalaiskyselyn tulokset 2022

Kuntalaiskysely toteutettiin elo-syyskuussa 2022. Kuntalaiskyselyä oli tänä vuonna laajennettu eri elämänvaiheet kattavaksi elinkaarikyselyksi, jossa oli oma erillinen osio yläkouluikäisille. Alakoululaisten osuus kuntalaiskyselystä toteutettiin jo viime vuonna.

Kuntalaiskyselyn tuloksista julkaistiin tiedote kaupungin verkkosivuilla 27.9.2022:
Tiedote kuntalaiskyselyn 2022 tuloksista

Yläkoululaisten kuntalaiskyselyn tuloksista julkaistiin tiedote kaupungin verkkosivuilla 23.9.2022:
Tiedote yläkoululaisten kuntalaiskyselyn 2022 tuloksista 

Alakoululaisten kuntalaiskyselyn tuloksista julkaistiin tiedote kaupungin verkkosivuilla 16.5.2022:
Tiedote alakoululaisten kuntalaiskyselyn 2021 tuloksista

Tutustu kuntalaiskyselyn, yläkoululaisten kuntalaiskyselyn sekä alakoululaisten kuntalaiskyselyn tuloksiin tarkemmin:
Kuntalaiskysely 2022 tiivistelmä (PDF)

Kuntalaiskyselyn tulokset 2020

Kuntalaiskyselyn tuloksista julkaistiin tiedote kaupungin sivuilla 6.10.2020:
Tiedote kuntalaiskyselyn tuloksista

Tutustu kuntalaiskyselyn tuloksiin tarkemmin:
Kuntalaiskyselyn tiivistelmä 2020 (PDF)