Energiatehokkuus tuo säästöjä

Nokian kaupunki seuraa rakennusten, valaistuksen ja kulkuneuvojen energiankulutusta. Energiatehokkuuteen pyritään valitsemalla uusia energiatehokkaita ratkaisuja ja korjaamalla vanhaa.

Energiatehokkuussopimus (KETS) kirittää korjaustoimia

Nokian kaupunki on ollut mukana energiatehokkuussopimus (KETS) -järjestelmässä vuodesta 2008 alkaen. Tavoitteena on säästää 7,5 prosenttia energiaa vuosina 2017–2025. Sopimukseen kuuluvat kaupungin päätäntävallassa olevat rakennukset, katu- ja ulkovalaistus sekä kaikki muut kaupungin energiaa käyttävät toiminnot. Kaupunki on jo saavuttanut vuodelle 2025 asetetun energiansäästötavoitteen. Energiatehokkuussopimus tukee merkittävästi kaupungin ilmastotavoitteita.

Nokian kaupunki on määrätietoisesti uudistanut rakennuskantaa. Uudet rakennukset ovat aiempaa energiatehokkaampia. Rakennusten katoille on tehty aurinkovoimaloita ja pihoihin sähköautojen latauspisteitä. Vanhoissa kiinteistöissä on tehty lämmitystapamuutoksia ja parannettu energiatehokkuutta mm. ilmanvaihtojärjestelmiä saneeraamalla ja ikkunoita uusimalla. Myös valaisimia on vaihdettu energiatehokkaiksi ledeiksi niin rakennuksissa kuin kaduillakin. Kaikki Nokian kaupungin hankkima sähkö on 100 % uusiutuvaa.

Tutustu kaupungin energiatehokkuustoimiin ilmastovahdissa.

 

Maksutonta neuvontaa asukkaille ja taloyhtiöille

Asukkaat ja taloyhtiöt saavat maksutonta energianeuvontaa seudullisen Rane-neuvontapalvelun kautta. Nokian kaupunki on myös mukana valtakunnallisessa Astetta alemmas -kampanjassa, joka kannustaa kiinnittämään huomiota omaan energiankulutukseen ja antaa vinkkejä energian säästämiseksi.

Motivan ohjeita energiansäästöön vinkkikortti