Ilmoitukset

Useat ympäristön tilaan vaikuttavat toimet vaativat ilmoituksen tekemistä ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ympäristönsuojeluyksikkö käsittelee erilaisia ilmoituksia mm. meluun, maatalouden ympäristönsuojeluun ja rekisteröinteihin liittyen. Ympäristönsuojeluyksikkö ohjeistaa lisäksi tarvittaessa muille lupaviranomaisille tehtävistä ilmoituksista.

Ilmoitus melusta ja tärinästä

Toiminnanharjoittaja, jonka toiminta voi aiheuttaa erityisen häiritsevää melua tai tärinää, on velvollinen tekemään toiminnastaan kirjallisen ilmoituksen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Melu- ja tärinäilmoitus tehdään esimerkiksi isoista yleisötapahtumista ja rakennushankkeista. Ympäristönsuojelumääräyksissä määritellään, mistä toiminnoista meluilmoitus tulee tehdä.

Kenelle palvelu on tarkoitettu

Ilmoitusta ei tarvitse tehdä toiminnasta, johon on saatu ympäristölupa.

Yksityishenkilöltä ei edellytetä meluilmoitusta omaan talouteen liittyvistä toiminnoista.

Toimi näin

Melu- ja tärinäilmoitus on tehtävä viimeistään 30 vuorokautta ennen toiminnan aloittamista. Kunta käsittelee ilmoituksen ja antaa tarpeelliset määräykset, joita ilmoituksen tekijän on noudatettava. Yhdellä melu- ja tärinäilmoituksella voidaan ilmoittaa useampia tapahtumia.

Ilmoitus tehdään ympäristönsuojeluyksikköön.

Aumausilmoitus

Kuivalannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa pellolle pitää ilmoittaa 14 vrk etukäteen kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle, joka tarvittaessa suorittaa tarkastuksen.

Toimi näin

Kuivalannan ja pakkaamattomien orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista aumassa ja kuivalannan varastoinnista aumassa poikkeustilanteessa tulee ilmoittaa 14 vuorokautta ennen varastoinnin aloittamista kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle.

Ilmoituksen lannan ja orgaanisten lannoitevalmisteiden varastoinnista tekee niiden vastaanottaja. Ilmoituksen lannan varastoinnista poikkeustilanteessa ja kompostin jälkikypsytyksestä tekee se toiminnanharjoittaja, jonka eläintilalla lanta syntyy.

Ilmoitus tehdään aumausilmoituslomakkeella, joka toimitetaan ympäristönsuojeluyksikköön.

Toiminnan rekisteröinti ympäristönsuojelun tietojärjestelmään

Tiettyjen ympäristöön vaikuttavien toimintojen harjoittajilla on velvollisuus rekisteröidä toimintansa ympäristönsuojelun tietojärjestelmään. Toiminta voidaan aloittaa, kun kunnan ympäristöviranomainen on rekisteröinyt toiminnan tai ilmoituksen jättämisestä on kulunut 90 päivää.

Rekisteröitäviä toimintoja ovat muun muassa energian tuottaminen alle 50 megawatin energiantuotantolaitoksissa, nestemäisten polttoaineiden jakelu ja asfaltin valmistaminen. Rekisteröintivelvoite koskee myös kemiallisia pesuloita ja toimintoja, joissa käytetään orgaanisia liuottimia. Rekisteröinnin yhteydessä varmistetaan, että toiminnassa noudatetaan asianmukaisia ympäristönsuojeluvaatimuksia.

Toimi näin

Rekisteröinti tapahtuu alakohtaisella rekisteröinti-ilmoituslomakkeella. Ilmoitus toimitetaan ympäristönsuojeluyksikköön.

Ojitusta koskevan erimielisyyden ratkaiseminen

Ojitusta koskevat erimielisyydet ratkaisee kunta, mikäli kyseessä ei ole vesilupaa tai ojitustoimitusta vaativa asia. Erimielisyydet koskevat yleensä tilanteita, joissa kiinteistönomistaja haluaa tehdä ojan toisen alueelle tai johtaa vettä toisten ojiin.

Ojitusriidat kannattaa alistaa kunnan ratkaistaviksi ennen kuin ne pitkittyvät.

Kunta ratkaisee myös sellaiset erimielisyydet, joissa kiinteistönomistaja on laiminlyönyt ojansa kunnossapidon ja näin aiheuttanut vahinkoa toisen kiinteistölle. Ratkaistavan riidan osapuolia voi olla kaksi tai useampia. Ratkaisun yhteydessä viranomainen voi määrätä korvauksia haittaa kärsineelle.

Haja-asutusalueella ojitusta koskevat erimielisyydet ratkaistaan etupäässä vesilain perusteella, asemakaava-alueella pääsääntöisesti maankäyttö- ja rakennuslain nojalla.

Toimi näin

Ojitusta koskeva riita-asia laitetaan vireille rakennus- ja ympäristölautakunnalle toimitettavalla vapaamuotoisella kirjelmällä.

Ilmoitus jätteen ammattimaisesta keräystoiminnasta jätehuoltorekisteriin

Jätteen ammattimaista keräystoimintaa harjoittavan yrityksen on tehtävä toiminnastaan ilmoitus kunnan ympäristöviranomaisille. Ilmoituksen perusteella yritys merkitään jätehuoltorekisteriin. Yritys voi sisällyttää samaan ilmoitukseen tiedot kaikista niistä vastaanottopaikoista, joihin se toimittaa jätettä välivarastoitavaksi.

Kenelle palvelu on tarkoitettu

Ilmoituksesta tulee käydä ilmi, kenen toimeksiannosta jätettä kerätään ja kenen vastuulla kerätty jäte on. Ilmoituksessa tulee kertoa, onko vastaanottopaikalla ympäristölupa, ja onko keräystoiminta jatkuvaa vai määräaikaista.

Toimi näin

Ilmoitus jätehuoltorekisteriin merkitsemistä varten tehdään ympäristönsuojeluyksikköön palautettavalla lomakkeella.

Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus koeluonteisesta toiminnasta

Yritys tai muu toimija, joka harjoittaa koeluonteista toimintaa, on velvollinen ilmoittamaan asiasta viimeistään 30 päivää ennen sen aloittamista. Ilmoitus tehdään sille viranomaiselle, joka myöntää myös toimintaan liittyvät luvat. Koeluonteinen toiminta liittyy usein ympäristösuojeluinvestoinnin valmisteluun tai teknisen toteutuksen kokeiluun. Se voi olla esimerkiksi uusien korvaavien kemikaalien käyttöä tai jätteiden hyödyntämistä raaka-aineena.

Ilmoituksessa pitää kertoa, mitä koeluonteinen toiminta on, kuinka kauan se kestää, mitä raaka-aineita käytetään, millaisia päästöjä voi syntyä, miten ne mitataan ja mitkä ovat koetoiminnan vaikutukset ympäristöön. Ilmoittajan tulee kertoa myös suunnittelemistaan ympäristönsuojelutoimista.

Jos koetoiminnasta voi aiheutua vesistön pilaantumista tai naapuruussuhdelaissa tarkoitettua kohtuutonta rasitusta, toimintaan tulee hakea ympäristölupa.

Toimi näin

Koeluontoisesta toiminnasta tehdään ilmoitus kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitus toimitetaan ympäristönsuojeluyksikköön viimeistään 30 päivää ennen toiminnan aloittamista.

Ympäristönsuojelulain mukainen ilmoitus poikkeuksellisesta tilanteesta

Ympäristön äkillisestä pilaantumisesta tai sen vaarasta on ilmoitettava viipymättä viranomaiselle. Tilanne voi aiheutua onnettomuudesta, ennakoimattomasta tuotantohäiriöstä, purkutöistä tai muusta syystä. Pilaantumista tai vaaraa voivat aiheuttaa kiinteän aineen, nesteen tai kaasun päästöt, jäte tai esimerkiksi radioaktiivisuus.

Toimi näin

Jos toiminta perustuu valtion viranomaisen antamaan lupaan, ilmoitus tulee tehdä luvan myöntäneelle viranomaiselle. Muussa tapauksessa ilmoitus tulee tehdä kunnan ympäristönsuojeluviranomaiselle. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös tilanteita, joihin ei ole tarvittu lupaa.

Jos poikkeuksellisesta tilanteesta aiheutuu äkillistä vaaraa väestölle, asiasta on ilmoitettava viipymättä hätäkeskukseen (112). Sen jälkeen, kun ilmoitus poikkeuksellisesta toiminnasta on tehty, ilmoituksen tekijän tulee varautua nopeaan yhteistyöhön viranomaisen kanssa tilanteen saamiseksi hallintaan.