Nokian väestönkasvu vahvinta alkuvuonna Pirkanmaalla

Nokian kaupungin väkiluku kasvoi Tilastokeskuksen ennakkotietojen mukaan 251 asukkaalla (+0,7 prosenttia) tammi-huhtikuussa 2020. Nokian väestökasvu oli alkuvuonna Tampereen kaupunkiseudun kunnista prosentuaalisesti suurinta. Kaupungin asukasmäärä on kasvanut merkittävästi viime vuosien aikana.

Rounionkadun ja Nansokadun saneeraus alkaa kesäkuussa

Nokian kaupunki aloittaa keskustan pohjoispuolella, Rounionkadulla ja Nansokadulla, katusaneerauksen kesäkuussa 2020. Katusaneerauksessa uusitaan katurakenteet ja vesihuolto sekä rakennetaan Nansokadusta asemakaavan mukainen katu. Urakoitsijana toimii Kreate Oy ja työ kestää vuoden 2020 loppuun.

Nokian satamaan ja kylpylähotelli Edenin alueelle suunnitteilla uusia asuntoja sekä viihtyisä satama-alue

Nokian Viholan asuinalueelle, kylpylähotelli Edenin ja sataman tuntumaan, suunnitellaan uutta kerros- ja pientaloasumista lähes tuhannelle asukkaalle. Satamarannasta on tarkoitus kehittää viihtyisä alue asukkaille ja matkailijoille. Asemakaavamuutos koskee satama-alueen läheisyydessä olevia kiinteistöjä, joiden pinta-ala on yhteensä noin seitsemän hehtaaria. Asemakaavamuutosta käsitellään seuraavassa Nokian kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 16.6.2020.

Nokian Pitkäniemeen suunnitteilla historiaa kunnioittava asuinalue

Nokialla sijaitsevalle historialliselle Pitkäniemen sairaala-alueelle suunnitellaan vanhojen sairaalarakennusten muuttamista asuinkäyttöön sekä uusia kerros- ja rivitaloja ja lähipalveluita. Asemakaavamuutos mahdollistaa alueen kehittämisen ja täydennysrakentamisen. Kaavatyö on aloitettu laatimalla osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jota käsitellään seuraavassa kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 9.6.2020. Asemakaavamuutoksen käynnistämisaloite on tullut Pirkanmaan sairaanhoitopiirin kuntayhtymältä, joka on alueen suurin maanomistaja.