Nokialla pelataan kesällä huipputason golfia

Nokialla järjestetään NRG Open 2019 Hosted by Veikko Salli –golfkilpailut 13. – 15.6.2019. Kyseessä on merkittävä, kansallinen Finnish Tourin osakilpailu, joka järjestetään nyt toista kertaa Pirkanmaalla. Kilpailun 50 000 euron palkintopotti on sarjan suurin. Nokian kaupunki on ensimmäistä kertaa mukana NRG Open 2019 –kilpailussa yhtenä yhteistyökumppaneista.

Nokian lasten parlamentin täysistunnossa puhuttivat kouluruoka ja tulevat koulurakennukset – myös ympäristökysymykset ja eriarvoisuus nousivat tänä vuonna esille

Nokian kaupungin lasten parlamentti piti täysistunnon maanantaina 15. huhtikuuta. Tilaisuudessa oli mukana 4.–6.-luokkaisia lapsia kaikista nokialaisista alakouluista. Lasten laatimiin kysymyksiin oli vastaamassa ja heidän kanssaan keskustelemassa sekä viranhaltijoita että poliittisia päättäjiä. Täysistunnossa käsiteltiin useita lasten ehdottamia teemoja tulevista koulurakennuksista jätteiden lajitteluun sekä nettiyhteyksien parantamisesta välituntien leikkivälineisiin.

Eduskuntavaalien vaalipäivän 14.4. äänestyspaikat Nokialla

Eduskuntavaalien vaalipäivänä sunnuntaina 14.4.2019 äänestyspaikat ovat avoinna klo 9 - 20. Vaalipäivänä äänioikeutettu saa äänestää vain siinä äänestyspaikassa, joka on merkitty äänioikeusrekisteriin ja äänestäjälle ennen vaaleja lähetettyyn ilmoituskorttiin. Ilmoituskortti äänioikeudesta on hyvä ottaa mukaan, mutta se ei ole kuitenkaan pakollinen.

Nokian kaupunki on kilpailuttamassa Emäkosken koulun rakennushankkeen uudelleen – aikataulu viivästyy noin viisi kuukautta

Nokian kaupunki suunnittelee keskeyttävänsä Emäkosken koulun rakennushankkeen kilpailutuksen, koska kaupungin laatimassa tarjouspyynnössä on havaittu puutteita. Kaupunginhallitus käsittelee ehdotusta kokouksessaan 8. huhtikuuta. Mikäli kaupunginhallitus päättää keskeyttää hankinnan, kilpailutus käynnistetään uudelleen mahdollisimman pikaisesti.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 3.4.

Eduskuntavaalien ennakkoäänestys alkaa keskiviikkona 3.4. ja päättyy tiistaina 9.4. Äänioikeutettuja ovat kaikki viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttäneet Suomen kansalaiset. Äänioikeutetut voivat äänestää ennakkoon missä tahansa yleisessä ennakkoäänestyspaikassa.