Nokian kaupungin hankinta-ilta yrityksille 4.12.

Nokian kaupunki järjestää hankinta-illan nokialaisille ja pirkanmaalaisille yrityksille tiistaina 4.12. klo 18-20 Nokian kaupungintalon valtuustosalissa (Harjukatu 23).

Tule tutustumaan Nokian kaupungin hankintapolitiikkaan ja kuule lisää osallistumismahdollisuuksista pienhankintoihin. Saat myös opastusta sähköisen Cloudia-hankintatyökalun käyttöön.

Nokian kaupunki sai oman kuosin – innoittajina luonto ja kaupungin tutut maamerkit

Nokian kaupunki on tilannut oman kaupunkikuosin, jonka on suunnitellut nokialaisen Sokru Oy:n graafinen suunnittelija Outi Virtanen. Kuosin innoittajina ovat toimineet Nokian kaunis luonto vesistöineen sekä tutut maamerkit, kuten Tehdassaari, Nokian kirkko, Kerhola, kaupungintalo ja kylpylähotelli Eden. Lisäksi kuosissa on viittauksia kaupungin monipuoliseen yritys-, urheilu- ja kulttuurielämään.

Nokian kaupungin veroprosentit pysyvät ennallaan

Nokian kaupunginvaltuusto päätti kokouksessaan 12. marraskuuta säilyttää kaupungin vuoden 2019 veroprosentit samana kuin ne ovat tänä vuonna. Tuloveroprosenttina on ensi vuonna 20,50.

Pirkanmaa2021-verkkosivusto on julkaistu

Pirkanmaan maakunta- ja sote-uudistuksen etenemisestä kertova www.pirkanmaa2021.fi-verkkosivusto on julkaistu. Sivustolla kerrotaan yleistajuisesti perustietoa Pirkanmaa2021-uudistuksesta erityisesti Pirkanmaan asukkaille ja uuteen maakuntaan siirtyvälle henkilöstölle.