Lapsiystävällinen kunta -työn alkukartoitus on valmistunut

Nokian kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa. Mallin tavoitteena on kehittää Nokian kaupungin palveluja, hallintoa ja päätöksentekoa lapsiystävällisemmäksi. Olemme saaneet valmiiksi alkukartoituksen, jolla arvioimme nykyistä toimintaamme. Myös lapset ovat olleet mukana tässä työssä.

Nokian kaupunki selvitti Koskenmäen koulun ruokailua

Julkisuudessa on herännyt huolta Koskenmäen koulun ruuan riittävyydestä. Nokian kaupunki on nyt selvittänyt ruokailussa ilmenneitä ongelmia. Koulun ruokailuvuoroja on jo lisätty, jotta ruokailu on sujuvampaa ja oppilaita on kerrallaan vähemmän ruokasalissa.

Nokian kaupungin perusopetuksen palveluverkko tarkasteluun kahden pienimmän koulun osalta

Nokian kaupunki ottaa vuoden 2020 talousarvion valmisteluun liittyen tarkasteluun Taivalkunnan ja Vahalahden koulujen toiminnan jatkuvuuden johtuen näiden koulujen oppilasmäärien voimakkaasta laskemisesta. Asiasta laaditaan selvitys ja kuntalaisia kuullaan asiasta. Kaupunki järjestää koulujen tulevaisuudesta yleisötilaisuuden kaupungintalon valtuustosalissa (Harjukatu 23) torstaina 3.10.2019 klo 18.