Nuorisopalveluiden syyskauden toiminta on alkanut

Nuorisotilat ovat avanneet ovensa kulttuuri- ja kirjastotalo Virrassa ja Harjuniityn koululla sijaitsevassa nuorisotilassa. Nuorisotilat on tarkoitettu 7.-luokkalaisille- 17-vuotiaille. Klubitoimintaa 5.-6.-luokkalaisille pidetään iltapäivisin.

Nuorisotilaillan aikana on paikalla nuoriso-ohjaajia, jotka keskustelevat nuorten kanssa ja ohjaavat toimintaa. Nuorisotilojen toiminta perustuu yhdenvertaisuuteen ja tiloilla huolehditaan, että kaikilla on hyvä ja turvallinen olla.

Päivähoidon ja koulujen ryhmille runsaasti ohjelmaa Virrassa

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa järjestetään monipuolista ohjelmaa kaiken ikäisille lapsille ja nuorille varhaiskasvatuksesta toisen asteen oppilaitoksiin. Ohjelmasta vastaavat kirjasto-, kulttuuri- ja nuorisopalvelut yhteistyökumppaneineen. Ruuhkien välttämiseksi ryhmien tulee varata oma aika ennakkoon opastuksiin ja muuhun ohjelmaan.

Uusi kirjasto- ja kulttuuritalo Virta avataan Nokialla 1.6. – Virta tuo taidetta ja kulttuuria Nokian keskustaan osaksi arkiympäristöä

Nokian uusi kirjasto- ja kulttuuritalo Virta avataan 1.6. klo 9. Virta tuo kaupungin kehittyvään keskustaan pääkirjaston, uudet nuorisotilat, työskentely- ja kokoontumistiloja sekä taide-elämyksiä ja kulttuuritarjontaa kaiken ikäisille. Kirjastoasiakkaat ovat voineet noutaa varauksiaan Virran aulatiloista rajoitetusti 11.5. lähtien. Vastavalmistuneen talon muut tilat ja palvelut aukeavat nyt ensi kertaa yleisölle.