DNA:n tiedote Nokian kaupungin ajanvarauspalveluista

26.6.2017

Nokian kaupunki on siirtymässä puhe- ja vaihdepalveluissaan DNA:n asiakkaaksi. Kyseessä on kuukausia kestävä projekti, jonka aikana operaattori ja asiakas yhteistyössä varmistavat palvelun oikean ja häiriöttömän toiminnan.

DNA:n Nokian kaupungille toimittamista palveluista takaisinsoitto eli ajanvarausjonossa soittopyynnön jättämisestä huolehtiva palvelu on aiheuttanut huolta ja harmia ajanvarausasiakkaille ja ylimääräistä työtä kunnan henkilökunnalle. Pahoittelemme tilannetta kunnalle ja kuntalaisille.

Takaisinsoiton toiminnassa ilmenneitä ongelmia selvitetään ja ratkotaan muun muassa testipuheluilla, konfiguroinnin muutoksilla, järjestelmäselvityksillä ja pyrkimällä toistamaan raportoituja virhetilanteita. Korjausaikaa ei valitettavasti ole mahdollista luvata, mutta tiedotamme tilanteen etenemisestä. Nokian raportoimien ongelmien korjaaminen on DNA:n tärkeysjärjestyksessä päällimmäisenä.