Nokian uusi uimahalli on edennyt toteutussuunnitteluun


Nokian uusi uimahalli on edennyt toteutussuunnitteluvaiheeseen. Toteutussuunnitteluvaiheessa hankkeeseen laaditaan kaikkien suunnittelualojen suunnitelmat, joiden mukaan hanke voidaan rakentaa tarveselvityksen ja hankesuunnitelman päätösten mukaisesti. 

Rakennushankkeen toteutussuunnittelu on erityistä ja monialaista osaamista vaativa vaihe, johon osallistuvat eri suunnittelualojen asiantuntijat, kuten arkkitehti-, rakenne-, akustiikka, pohjarakenne- ja taloteknisen suunnittelun yhteistyökumppanit. Nokian uimahallihankkeessa mukana on lisäksi muun muassa kosteudenhallintakoordinaattori, joka huolehtii siitä, että kaikissa suunnitelmissa huomioidaan kosteudenhallinta-asiat sekä esteettömyyteen perehtynyt yhteistyötaho.

– Nokian uuden uimahallin toteutussuunnitteluvaihe on aloitettu maaliskuussa 2024 ja mukana on yli kymmenen kumppania, kertoo Nokian kaupungin rakennuttamispäällikkö Sinikka Vähämaa.

Toteutussuunnitteluvaiheessa eri tahojen suunnitelmat sovitetaan yhteen niin, että niistä syntyy yhtenäinen kokonaisuus.  Lisäksi tässä vaiheessa tuotetaan kaikki tarvittavat tekniset asiakirjat (selitykset, piirustukset, kaaviot ja luettelot), joiden avulla hanke voidaan kilpailuttaa.

Uimahallin toteutussuunnittelu ajoittuu pääosin vuodelle 2024.

Nokian uuden uimahallin valmistelu alkoi konkreettisesti alkuvuodesta 2023 tarveselvityksellä. Tarveselvityksen jälkeen vuorossa oli hankesuunnittelu, jonka tuloksena syntyi hankesuunnitelma. Nokian kaupunginhallitus hyväksyi uuden uimahallin hankesuunnitelman 22.1.2024 ja päätti samalla käynnistää hankkeen toteutussuunnitteluvaiheen.

Uimahalli on tarkoitus rakentaa vuosien 2025 – 2027 aikana.