Nokian kouluratkaisu tarkentumassa – yhden koulun sijaan kaksi uutta koulua

Nokian kaupungin keskustan kouluratkaisu on tarkentumassa. Nokian kaupungin sivistysjohtaja esittää, että Nokianvirran koulu ja Kankaantaan koulu rakennettaisiin erillisinä kouluina. Esityksen taustalla on muun muassa alueen oppilasennusteiden positiivinen kehitys sekä tonttikokoon liittyviä seikkoja.

Siuro-Linnavuoren päiväkodin rakennustyöt alkavat

Siuro-Linnavuoren päiväkodin rakennustyöt alkavat tällä viikolla. Kaupunki luovutti tontin urakoitsijalle keskiviikkona 3.5., ja ensimmäiset merkit rakennustyömaan käynnistymisestä näkyvät jo alueella. Alun perin työmaan piti käynnistyä toukokuun puolivälin jälkeen.

Oppilaat budjetoivat 10 000 euroa suunnittelemilleen huippuhankkeille

Keskiviikkoaamu 15.3. alkoi jännittävissä merkeissä, kun kirjasto- ja kulttuuritalo Virran Hiomo-sali täyttyi kaikkien Nokian koulujen oppilaskuntien edustajista. Edustajat esittelivät omilla kouluillaan oppilaskunnissa yhteisesti ideoidut huippuhankkeet. Muita oppilaita oli osallistettu muun muassa teettämällä kyselyitä. Huippuhankepäivänä oppilaat pääsivät päättämään koulujen budjetista koostuvasta 10 000 euron rahasummasta omille hankkeillensa.