Nokian Harjuniityn uusien omakotitonttien haku alkaa toukokuussa

Nokian Harjuniityn asuinalueelta luovutetaan haettavaksi 33 uutta omakotitonttia toukokuussa 2020. Tonttihaku alkaa 15.5. ja päättyy 1.6. klo 12 mennessä. Tonttien koko vaihtelee noin 800-1200 m²:n välillä ja niiden rakennusoikeus on 220-300 k-m². Nokian kaupungin omakotitontin voi joko ostaa tai ensin vuokrata ja myöhemmin lunastaa omaksi halutessaan.

Nokian kaupungille visio vetovoimaisten ranta-alueiden kehittämiseksi

Nokian kaupunki on laatinut suunnitelman taajama-alueiden rantojen monimuotoisesta hyödyntämisestä. Tämän rantojen käytön vision tavoitteena on lisätä kaupungin elinvoimaa ja ekologisuutta sekä ohjata maankäytön suunnittelua. Visioon sisältyvät mm. Pyhäjärven, Nokianvirran, Kuloveden ja Jokisjärven rannoilla sijaitsevat kulttuuri-, virkistys- ja luontokohteet. Vision on laatinut AFRY Finland Oy yhteistyössä Nokian kaupungin kanssa ja sitä käsitellään seuraavassa kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 28.4.2020.

Nokian ydinkeskusta täydentyy – Poutuntielle kuusi uutta kerrostaloa

Nokian ydinkeskustassa sijaitsevalle Poutuntie 2-8 -kerrostaloalueelle suunnitellaan viittä uutta 7-kerroksista kerrostaloa sekä yhtä 12-kerroksista kerrostaloa, joiden rakennustyöt voisivat alkaa syksyllä 2020. Noin hehtaarin kokoiselle alueelle on laadittu uusi asemakaavaehdotus, jota käsitellään seuraavassa kaupunkikehityslautakunnan kokouksessa 31.3.2020.

Nokian asemanseudun suunnittelu käynnistyy – alueelle uusi matkakeskus ja lisää kerrostaloasuntoja

Nokian kaupunki suunnittelee nykyisen rautatieaseman ympäristöön uutta matkakeskusta, joka toimii tulevaisuudessa Nokian joukkoliikenteen solmukohtana. Tuleva matkakeskus palvelee lähi- ja kaukojunia, linja-autoja, yksityisautoja, jalankulku- ja pyöräilyliikennettä sekä liityntäpysäköintiä. Matkakeskuksen läheisyyteen on suunnitteilla myös uusia kerrostaloja. Matkakeskusalueen koko on lähes yhdeksän hehtaaria ja sen kehittämisohjelman laatimisesta vastaa Sitowise Oy.

Nokian suosittuun Harjuniittyyn 70 uutta omakoti- ja rivitalotonttia

Nokian uusin asuinalue, Harjuniitty, jatkaa laajentumistaan, kun vuoden 2020 aikana luovutetaan noin 70 uutta omakoti- ja rivitalotonttia. Nokian kaupunki on rakentanut viimeisen vuoden aikana Harjuniityn pohjoisosaan uutta kunnallistekniikkaa ja katuja, joten pientalotonttien kysynnästä odotetaan vahvaa välivuoden 2019 jälkeen.