Nuorisopalveluiden kesälomatoiminta


Nuorisotilamme ovat kesällä avoinna ja tekemistä riittää! Harjuniityn nuorisotila jatkaa toimintaansa 18.6 asti ja Virrassa sijaitseva nuorisotila Nuksu on auki ensimmäistä kertaa koko kesän. Molemmilla nuorisotiloilla järjestetään viikoittain vaihtuvaa ohjattua ohjelmaa. Talven rajoitusten jälkeen haluamme tarjota nuorille mukavaa tekemistä ja turvallisen paikan viettää kavereiden kanssa aikaa.
Lisäksi tarjoamme elämyksiä kesäretkien muodossa.

Nuorisopalvelut järjestää yläkouluikäisille (vuosina 2005-2007 syntyneille) ohjattuja kesäretkiä lähiseudulle. Retkiä teemme Särkänniemeen, Flowparkkiin ja Pakohuoneeseen. Jokaiselle retkelle on viiden euron omavastuuosuus ja ruokailu on omakustanteinen. Kuljetukset ja liput/rannekkeet tarjoaa nuorisopalvelut.
”Haluamme tarjota mahdollisimman monelle nuorelle retkielämyksen, joten ilmoittautua voi vain yhdelle retkelle kolmesta”, kertoo nuoriso-ohjaaja Anu Nevalainen, joka vastaa lomatoiminnasta.

Ilmoittautumislinkki retkille avataan keskiviikkona 2.6. klo 12 sivustolla Nuorisopalveluissa NYT – Nokian kaupunki, josta löytyy myös lisätietoja kesän toiminnasta. Nuorisotilojen tarkempi ohjelma julkistetaan viikoittain tilojen Instagrameissa @harjuniityn_nuorisotila ja @nuorisotilanuksu.