Nokialla juhlistetaan Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta 


Nokian päiväkodeissa ja kouluissa juhlistetaan ensi viikon aikana Nokian kaupungille alkukesästä myönnettyä Lapsiystävällinen kunta -tunnustusta. Nokia sai tunnustuksen nyt toista kertaa. 

Juhlaviikkoa on suunniteltu yhdessä lasten ja nuorten kanssa

Nokian päiväkodeissa on keskusteltu lasten kanssa juhlaviikosta ja suunniteltu ohjelmaa sen pohjalta. Jokainen päiväkoti viettää juhlaviikkoa omalla tavallaan. Ohjelmassa on muun muassa lelupäiviä, muskareita, teatteriesitys, talon yhteinen pihatapahtuma tai juhla. Esimerkiksi Pikku-Puron päiväkodin Lapsiystävällinen kunta -juhlaa vietetään lasten toiveiden mukaisen ohjelman merkeissä Virran Hiomo-salissa 25.9.  

Myös Nokian kouluissa viikkoa juhlitaan eri tavoin. Esimerkiksi Harjuniityn koululla viikko näkyy ja kuuluu aamunavauksessa ja koulun infotauluilla. 4.–5. -luokkien oppilaat tekevät viikon aikana julisteita lapsen oikeuksista. 

Myös kaupungin Ateria- ja siivouspalvelut ottaa osaa juhlaan tarjoamalla jäätelöt kaikissa Nokian kaupungin päiväkodeissa ja kouluissa keskiviikkona 25.9. 

Ohjelmaa myös päiväkotien ja koulujen ulkopuolella

Lapsiystävällinen kunta -tunnustuksen juhlinta laajene viikolla myös päiväkotien ja koulujen ulkopuolelle. 

Nokian uimahalli tarjoaa kaikille yläkoululaisille maksuttoman uintikerran maanantaina 23.9. kello 16-18 sekä kaikille lapsille ja nuorille avoimen hyppytunnin lauantaina 28.9. kello 14-15.

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran runo-olohuoneessa järjestetään viikon aikana ohjelmaa varhaiskasvatusikäisistä kuudesluokkalaisiin. Runo-olohuoneessa sukelletaan tehtävien avulla Kirsi Kunnaksen lastenrunouteen, ja innostutaan itsekin runoilemaan.
Lisätietoa: Runo-olohuoneen varaukset klo 8.30-13 (lyyti.fi) 

Nuorisopalveluissa toteutetaan nuorten toiveohjelmaa juhlien muodossa perjantaina 27.9. nuorisotila Nuksussa ja lauantaina 28.9. Harjuniityn nuorisotilalla. Ohjelmassa on muun muassa kynsi- ja lettipajaa, karaokea, bingoa, kokkailua sekä muuta nuorten toivomaa ohjelmaa.
Lisätietoja: www.nokiankaupunki.fi/nuortennokia/nuorisopalveluissanyt sekä nuorisopalveluiden Instagramissa 

Lapsiystävällinen kunta -tunnustus

Lapsiystävällinen kunta -malli perustuu YK:n lapsen oikeuksien sopimukseen ja kansainväliseen Child Friendly City -malliin. Malli auttaa kuntia edistämään lapsen oikeuksien toteutumista. 

Lue lisää Unisefin lapsiystävällinen kunta -työstä Nokialla 

Nokian kaupungille on toistamiseen myönnetty UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -tunnustus. Tunnustuksen saamisen edellytys on Lapsiystävällinen kunta- toimintasuunnitelman toteutuminen, lasten osallisuus kehittämistyössä ja sitoutuminen kehittämistyön jatkamiseen.