Nokian strateginen yleiskaava ohjaa kaupungin tulevaisuuden kehitystä
Nokian strateginen yleiskaava etenee merkittävin askelin. Kaavamuutos ohjaa kaupungin kehitystä vuoteen 2040 asti ja tukee kaupungin kasvua ja ekologisia tavoitteita. Yleiskaava kattaa koko kaupungin alueen ja tähtää yhdyskuntarakenteen, kulkuyhteyksien sekä viherverkostojen kehittämiseen. Sen avulla tiivistetään erityisesti keskustaa ja asemanseutua, luoden edellytyksiä monipuoliselle asumiselle ja elinkeinoelämälle. Samalla painotetaan kestävää kehitystä ja ilmastotavoitteiden saavuttamista, mikä varmistaa sujuvan ja ekologisesti kestävän kaupungin tulevaisuuden.
Strateginen yleiskaava kattaa koko Nokian kaupungin alueen ja sen tavoitteena on varautua noin yhden prosentin vuotuiseen väestönkasvuun, jonka myötä kaupungin asukasluku nousee arviolta 42 600 asukkaaseen vuoteen 2040 mennessä.
”Kaupunkikehityksen näkökulmasta strateginen yleiskaava luo selkeän tiekartan tulevaisuuden kasvulle ja kehitykselle. Sen avulla varmistamme, että kaupunki pystyy vastaamaan sekä elinkeinoelämän että asukkaiden tarpeisiin pitkällä aikavälillä. Tavoitteenamme on rakentaa elinvoimaista ja ekologisesti kestävää kaupunkia, joka houkuttelee niin asukkaita kuin yrityksiä,” kertoo Nokian kaupungin kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.
Kasvua tukeva kaupunkirakenne
Suunnitelmassa on osoitettu suuntia kaupunkirakenteen kasvulle ja merkitty kartalle selvitettäviä uusia asumisen alueita mm. Harjuniityn ja Siuron välille ja mahdollisen Siuron lähijunaseisakkeen viereen.
Keskustan ja asemanseudun tiivistäminen on osa yleiskaavaa. Tiivis kaupunkirakenne tuo asumisen ja palvelut lähelle toisiaan, samalla kun asemanseutu kehittyy uuden matkakeskuksen myötä. Tämä vahvistaa julkisen liikenteen verkostoa ja parantaa liikkumisen sujuvuutta, tukien kestävää kehitystä ja alueen saavutettavuutta.
”Strategisen yleiskaavan avulla voimme varmistaa, että keskustamme kehittyy elinvoimaiseksi ja houkuttelevaksi asukkaille sekä yrityksille. Keskustan tiivistäminen tukee myös kaupungin ilmastotavoitteita, kun uudisrakentaminen hyödyntää jo olemassa olevia rakenteita ja palveluverkostoa,” toteaa kaupunkikehitysjohtaja Mikko Nieminen.
Ekologisuus ja elinkeinoelämän tukeminen Nokian tulevaisuudessa
Strategisen yleiskaavan painopisteet tukevat Nokian kaupunkistrategian ekologisia tavoitteita, kuten hiilineutraaliuden saavuttamista. Tiiviimpi kaupunkirakenne vähentää liikenteen tarvetta ja parantaa kestävien liikkumistapojen, kuten pyöräilyn ja kävelyn, edellytyksiä. Kaupungin viherverkot ja luonnonalueet saavat erityistä huomiota, ja viheryhteydet sekä merkittävät luontoalueet pyritään säilyttämään ja yhdistämään osaksi tulevaisuuden kaupunkirakennetta.
Samalla Nokian kaupunki pyrkii vahvistamaan asemaansa elinvoimaisena yrityskuntana. Strategiseen yleiskaavaan onkin merkitty uusia selvitettäviä elinkeinoelämän alueita valtateiden varsille. Yleiskaavassa huomioidaan myös olemassa olevat elinkeinoelämän alueet, kuten Kolmenkulman ja Linnavuoren työpaikka- ja yritysalueet, varmistaen niiden saavutettavuuden ja yhteensopivuuden luonnon, asumisen ja liikkumisen kanssa.
”Kehittämällä kaupunkirakennetta, erityisesti keskusta-alueen tiivistämistä ja julkisen liikenteen ratkaisuja, voimme tuoda palvelut ja asumisen lähemmäksi asukkaita. Samalla mahdollistamme sujuvammat liikkumisyhteydet ja miellyttävämmän elinympäristön,” lisää Nokian kaupungin maankäyttöjohtaja Kari Stenlund.
Strategisen yleiskaavan kaavaehdotus on nähtävillä 26.9.-28.10.2024
Lisätietoja:
Stenlund Kari, maankäyttöjohtaja, 044 486 1609, etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi
Nieminen Mikko, kaupunkikehitysjohtaja, 040 133 4780, etunimi.sukunimi@nokiankaupunki.fi
Tutustu kaavaan: Strateginen yleiskaava – Nokian kaupunki