Työkokeilu

Työkokeiluja järjestetään mm. työelämään palaamisen tueksi. Työkokeilussa henkilö voi selvittää ammatinvalinta- ja uravaihtoehtojaan tai mahdollisuuksiaan palata työmarkkinoille.

Työkokeilu voidaan järjestää esimerkiksi seuraavissa tilanteissa

  • Henkilöltä puuttuu ammatillinen koulutus tai hän suunnittelee alan tai ammatin vaihtoa.
    Tavoitteena on silloin selvittää, kiinnostaako ala tai ammatti tai onko jokin tietty ala tai ammatti mahdollinen.
  • Henkilö pohtii, olisiko yrittäjyys sopiva uravaihtoehto
  • Henkilö on ollut poissa työmarkkinoilta esimerkiksi työttömyyden tai lastenhoidon takia, ja työkokeilulla selvitetään, onko hänen osaamisensa ajan tasalla ja minkälaista tukea hän tarvitsee päästäkseen takaisin työhön.
  • Henkilö on ollut aiemmin toisen maan työmarkkinoilla, ja työkokeilulla selvitetään hänen edellytyksiään työllistyä Suomessa ja millaisia palveluja hän siihen tarvitsee.

Lisätiedot  ja ohjeet  työkokeilumahdollisuuksista työllisyyspalveluiden valmentajilta ja asiantuntijoilta.

Lisätietoja työkokeilusta www.te-palvelut.fi

 


 

 

Lomakkeet