Nokialla edistetään kierrätystä uudella korttelikeräysmallilla
Nokialla suunnitellaan ensimmäistä korttelikeräyksen pilottihanketta, jossa noin 50 kotitalouden asuinalueelta kerätään jopa seitsemää jätelajia. Pilottihanke on asuinalueen asukkaille vapaaehtoinen ja sen toteuttavat yhteistyössä Molok Oy sekä Pirkanmaan Jätehuolto Oy. Tavoitteena on kerätä kokemuksia uudenlaisesta jätteiden keräystavasta.
Pirkanmaa mukaan lähijunapilottiin – Nokia mukana suunnittelussa
Liikenne- ja viestintäministeriö on valinnut alueellisen junaliikenteen pilottien jatkosuunnitteluun Pirkanmaan, Kymenlaakson ja Etelä-Pohjanmaan hankkeet. Yhtenä Pirkanmaalta esitetyistä yhteyksistä on Tampere-Tesoma-Nokia –lähijunayhteys, joka toteutettaisiin vuosina 2020-2022. Pilottihankkeen tavoitteena on löytää sellaisia liikennöintikokonaisuuksia, joita voitaisiin kehittää ja liikennöidä myös pitkällä aikavälillä. Lähijunapilotti parantaisi Nokian ja Tampereen välisiä junayhteyksiä sekä mahdollistaisi joukkoliikenteen matkustajamäärien lisääntymisen.
Nokian kaupungin uudessa brändi-ilmeessä näkyvät kasvava kaupunkisiluetti, vesistöt ja teollinen historia
Nokian kaupunki ottaa käyttöön uuden tunnuksen, sloganin sekä visuaalisen ilmeen 8.1.2019 alkaen. Muutoksen taustalla ovat vuonna 2017 vahvistettu Nokian kaupungin uusi strategia sekä kilpailukyvyn ja kaupunkimarkkinoinnin kehittäminen. Brändistrategiassa ja sen ydinviesteissä kiteytyvät Nokian kaupungin ainutlaatuisuus osana Pirkanmaata ja sen keskeisintä kaupunkiseutua.
Vastaa Kymppilinjan ja Pinsiön kutsutaksin asiakaskyselyyn linjojen kehittämiseksi
Vastaa Kymppilinjan ja Pinsiön kutsutaksin asiakaskyselyyn ja kerro, kuinka linjoja tulisi kehittää. Kyselyssä kerätään asiakkaiden mielipiteitä esimerkiksi siihen liittyen, pitäisikö matkan maksaminen olla mahdollista myös Tampereen seudun joukkoliikenteen matkakortilla. Voit kertoa myös ideoita reitteihin ja aikatauluun liittyen.
Nokian kaupunki on luopumassa tarpeettomista kiinteistöistään
Nokian kaupunki suunnittelee luopuvansa eräistä heikkokuntoisista tai kaupungin ydintoiminnan ulkopuolella olevista kiinteistöistään. Kaupunginhallitukselle laaditun ehdotuksen mukaan nämä rakennukset myydään tai puretaan. Samalla on tarkoitus vapauttaa resursseja muiden rakennusten kehittämiseen ja kunnostamiseen.