Alfred Kordelinin säätiön Nokian rahaston nuorten valokuvauskilpailun kilpailuaikaa jatketaan 20.2. saakka
Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahaston toteuttaman Minun Nokiani -valokuvauskilpailun kilpailuaikaa jatketaan 20.2. saakka. Stipendinäyttelyn ja muiden Nokiaan kohdistuvien kulttuurihankkeiden apurahojen haku päättyy maanantaina 31.1.
Talviliikuntapaikkojen kunnostukset toistaiseksi tauolla – vain Pohjois-Nokian latureittiä kunnostetaan
Hiihtolatujen kunnostus on luonnonlumen vähäisyyden vuoksi tällä hetkellä erittäin hankalaa. Latupohjat ovat kovia ja jäisiä, jonka vuoksi niiden kunnostaminen on hidastunut ja vaikeutunut. Latujen kunnostamista jatketaan seuraavan kerran lauantaina 15.1. Pohjois-Nokialla Koukkujärven eli Koukun majalta (Koukkujärventie 420).
Kasvomaskit käyttöön kaikissa Nokian kouluissa
Pirkanmaan alueellinen pandemiaohjausryhmä suosittelee kirurgisen kasvomaskin käyttöä koulun sisätiloissa ja koulukuljetuksissa peruskoulujen oppilaille 1. luokasta lähtien sekä edelleen toisen asteen oppilaille. Nokian kaupungin kouluissa noudatetaan suositusta.
Kuvanveistäjä Mauno Kiviojan näyttely avautuu Raamissa
MAUNO KIVIOJA
17.1.–19.2.2022
Taidetila Raami, Kirjasto ja kulttuuritalo Virta
Nokialaisen, tunnetun ja rakastetun kuvanveistäjän ja taiteilijan Mauno Kiviojan (1941–2018) odotettu muistonäyttely avautuu Kirjasto- ja kulttuuritalo Virran taidetila Raamissa 17.1.2022.
Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahaston apurahat ovat haussa tammikuun ajan – uusina hakukohteina nuorten valokuvauskilpailu ja stipendinäyttely
Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupungin rahaston apurahojen hakuaika on 1. - 31.1.2022. Haettavissa on noin 20 000 euroa, joka jaetaan nuorten valokuvauskilpailuun, taidetila Raamin stipendinäyttelyyn ja eri kulttuurihankkeisiin.