Taidetila Raamissa avautuu Oiva Meriläisen tutkimusmatka väreihin

Mieluummin minä vain maalaisin -näyttely kunnioittaa taidemaalari Oiva Meriläisen 50-vuotista taidemaalarin taivalta, hänen tutkimusmatkaansa värien ja muotojen avaruuksiin. Oiva Meriläisen maalaamisessa oli, ja tässä näyttelyssä on, kyse väreistä, niiden keskinäisistä vuorovaikutuksista ja värien tuottamasta ilosta ja valosta.

Oiva Meriläinen tunnetaan paitsi taidemaalarina, myös kuvataiteen opettajana ja pirkanmaalaisen taidekentän vaikuttajana. Hän toimi Pirkkalan taideyhdistyksen taidekoulun ensimmäisenä opettajana ja laati koulun ensimmäisen opetusohjelman. Meriläinen opiskeli Turun taideyhdistyksen piirustuskoulussa, Taideteollisessa oppilaitoksessa ja Suomen Taideakatemian koulussa sekä kuvanveistäjä Kain Tapperin oppilaana.

Taidetila Raamin näyttelykalenteri 2023 julkaistu

Ammattitaiteilijoiden tuotantoa esille tuovan taidetila Raamin ensi vuoden näyttelykalenteri on julkaistu. Vuoden aloittaa isokokoisia abstrakteja maalauksia tekevä Säde Numminen.