Kulttuurikaveritoiminta käynnistyy kesäksi

Kulttuurikaverit ovat koulutettuja vapaaehtoisia vertaisohjaajia, joita voi pyytää seuraksi erilaisiin kohteisiin ja tapahtumiin Nokialla. Jos yksin lähteminen tuntuu hankalalta, tarjoaa Kulttuurikaveri seuraa ja madaltaa osallistumisen kynnystä. Palvelu järjestetään kaupungin kulttuuripalvelujen ja Suomen Punaisen Ristin Nokian osaston yhteistyönä. Kohteiksi ovat lupautuneet muun muassa nokialaiset kesäteatterit kaupungin omien kohteiden rinnalle.

Kuplia ja ruutuja -julkaisu

Nokian kaupungin kirjasto- ja kulttuuripalvelut on tuottanut sarjakuvaan sukeltavan, vinkkauksellisen ja lukuinnon kasvattamiseen tähtäävän kirjan – erityisesti nuorille ja aikuisille. Tarkoituksena on tehdä näkyväksi sarjakuvaa taiteen lajina, mutta myös kult-tuurisena ja kulttuurihistoriallisena ilmiönä, joka on samaan aikaan monelle vieras ja silti niin kovin tuttu.

Nokian Kulttuuritori on avoin verkosto kulttuuritoimijoille

Taide- ja kulttuuritoimijoiden säännölliset avoimet verkostotapaamiset käynnistyivät keväällä 2024, ja toimintamalli nimettiin Nokian Kulttuuritoriksi. Kaupungin kulttuuripalvelut kutsuu Nokian Kulttuuritorin koolle 2–4 kertaa vuodessa. Toimijoille tapaamiset tarjoavat mahdollisuuden verkostoitua, oppia ja inspiroitua yhdessä. Tapaamisten teemat nousevat ajankohtaisista tarpeista kulttuurin kentällä.