Nokian kaupunki kestävän rakentamisen edelläkävijä

Nokian kaupunki ottaa merkittäviä askeleita rakentamisen kiertotalouden edistämisessä. Vihnusaseman purun yhteydessä osa julkisivun tiilistä puretaan ehjänä käytettäväksi uudelleen rakentamisessa. Uudelleenkäytöllä pienennetään rakentamisen hiilijalanjälkeä ja lisätään materiaalien uudelleenkäyttöä kaupungin ilmasto-ohjelman mukaisesti. Kaupunki on saanut tukea rakennusmateriaalien uudelleenkäytön suunnitteluun Kiertotalous Pirkanmaalta ja Ympäristöministeriön rahoittamasta SÄILÖ-hankkeesta.

Nokia on vähentänyt eniten asukaskohtaisia ilmastopäästöjä Pirkanmaalla

Nokian kasvihuonekaasujen päästöt vähenevät samaa tahtia muiden Suomen kuntien kanssa. Päästöt ovat vähentyneet 36 prosenttia vuodesta 2007. Tavoitteena on 80 prosentin vähennys vuoteen 2030 mennessä. Asukaskohtaisia päästövähennyksiä laskettaessa kasvukunta Nokia on vähentänyt päästöjään parhaiten Pirkanmaan kunnista. Edelliseen vuoteen verrattuna Nokian kokonaispäästöt ovat vähentyneet 3,6 prosenttia ja asukaskohtaisesti laskettuna lähes 5 prosenttia. Tiedot perustuvat Suomen ympäristökeskuksen tänään julkaistuihin vuoden 2022 päästölaskentoihin.

Yhteenveto kaupungin vuoden 2023 ilmastotoimista on julkaistu

Yhteenveto Nokian kaupungin vuoden 2023 ilmasto- ja energiatehokkuustoimista on julkaistu kaupungin verkkosivuilla. Ilmastoraportti kokoaa yhteen vuoden 2023 keskeiset toimet ja nostaa esiin tärkeimmät ilmastotyöhön liittyvät talousarviotavoitteet vuodelle 2024. Lisäksi raporttiin on koottu erilaisia tunnuslukuja ja trendejä ilmastopäästöjen kehityksestä ja toiminnan muutoksista Nokialla. Ilmastoraportti menee tiedoksi kaupunginhallitukselle ja valtuustolle.

Ilmastovahti tekee näkyväksi Nokian kaupungin ilmastotoimet

Nokian kaupungin ilmasto- ja energiatehokkuustoimista kertova ilmastovahti on julkaistu kaupungin verkkosivuilla. Ilmastovahti kertoo, millä toimilla kaupunki pyrkii olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä, ja miten tavoitteissa on onnistuttu. Kaupungin ilmastotoimien lisäksi voit seurata ilmastovahdista kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä. Palvelu pohjautuu kaupunginvaltuuston joulukuussa 2022 hyväksymään Hiilineutraali Nokia 2030 -tiekarttaan.

Ilmastovahti

Ilmastovahti on Nokian kaupungin tuottama palvelu, josta voit seurata, millä toimilla kaupunki pyrkii olemaan hiilineutraali vuoteen 2030 mennessä. Palvelu pohjautuu kaupunginvaltuuston joulukuussa 2022 hyväksymään Hiilineutraali Nokia 2030 –tiekarttaan. Kaupungin ilmastotoimien lisäksi voit seurata ilmastovahdista kasvihuonekaasupäästöjen kehitystä ja kaupungin energiatehokkuustoimia.