Uusi Emäkosken koulu ja vastavalmistunut piha-alue houkuttelevat oppilaita ja vapaa-ajan käyttäjiä liikkumaan myös iltaisin
Emäkosken koulussa alkaa ensimmäinen kokonainen lukuvuosi täysin uudistuneissa tiloissa ja vastavalmistuneella monipuolisella piha-alueella. Yläkoulun 550 oppilasta ovat jo kevätlukukauden verran päässeet totuttelemaan arkeen uudessa koulurakennuksessa. Kesällä 2022 valmistui vanhan koulurakennuksen tilalle tullut monipuolinen piha-alue, joka mahdollistaa opetuksen ja koulun toiminnan laajenemisen ulos sekä kannustaa viihtymiseen ja liikkumiseen koulupäivän aikana sekä vapaa-ajalla.
Opiskelupaikan vastaanottaminen Nokian lukiosta kesällä 2022
Yhteishaun tulokset julkaistaan torstaina 16.6.2022.
Kutsu Nokian lukion ylioppilaille ja omaisille
Tervetuloa kevään 2022 ylioppilasjuhlaan Nokian palloiluhalliin lauantaina 4.6.2022 klo 10:00 alkaen.
Nokian lukion ylioppilaat, kevät 2022
Lämpimät onnittelut uusille ylioppilaille!
Lähes 800 alakouluikäistä nokialaista kertoi näkemyksiä omasta elämästään ja kaupungin palveluista
Kaupunki toteutti viime vuoden lopulla ensimmäistä kertaa nokialaisille alakouluikäisille lapsille kuntalaiskyselyn osana Lapsiystävällinen kunta -kehittämistyötä. Kyselyn tavoitteena oli selvittää lasten näkemyksiä omaan elämäänsä liittyvistä asioista palvelujen ja lasten osallisuuden kehittämiseksi. Kyselyyn vastasi noin 800 alakoululaista, mikä on noin 28 % ikäryhmästä.