Harrastustori Nokialla 26.8. – esittelypaikat nyt varattavissa!
Nokian kaupungin vapaa-aikapalvelut järjestää kaikille avoimen Harrastustori -tapahtuman lauantaina 26.8.2022 klo 12-15 Nokian keskusurheilukentällä. Jo kahdeksatta kertaa toteutettava, kaikenikäisille suunnattu tapahtuma kokoaa vuosittain useita satoja kävijöitä.
Palkkatuki uudistuu heinäkuussa
Heinäkuussa voimaan astuvan palkkatukiuudistuksen tavoitteena on edistää heikossa työmarkkina-asemassa olevien työllistymistä, yksinkertaistaa järjestelmää ja lisätä palkkatuen käyttöä erityisesti yrityksissä.
Kuntalaiskyselyn 2022 tulosten perusteella asukkaat ovat tyytyväisiä elämäänsä Nokialla
Kaupunki selvitti kuntalaiskyselyllä nokialaisten näkemyksiä kaupungin palveluista, toiminnasta ja kehittämistarpeista. Kyselyyn kertyi yli 800 vastausta. Kuntalaiskyselyn mukaan 75 prosenttia nokialaisista on tyytyväisiä tai melko tyytyväisiä elämäänsä Nokialla.
Kuntalaiskyselyllä selvitetään nokialaisten näkemyksiä kaupungista – vastaamalla vaikutat palvelujen kehittämiseen
Nokialaisille suunnattu kuntalaiskysely on avattu verkossa. Siihen vastaamalla asukkaat voivat vaikuttaa kaupungin palvelujen ja toiminnan kehittämiseen. Kuntalaiskyselyä on tänä vuonna laajennettu eri elämänvaiheet kattavaksi elinkaarikyselyksi, jossa on oma erillinen osio yläkouluikäisille. Alakoululaisten osuus kuntalaiskyselystä toteutettiin jo viime vuonna.
Nokian kaupunginjohtajan talousarvioesityksessä investoidaan kaupungin kasvuun ja elinvoimaan
Rohkeasti kasvavassa Nokian kaupungissa jatkuvat merkittävät investoinnit terveellisiin ja turvallisiin uudisrakennuksiin sekä infraan ja kaavoitukseen. Kaupunginjohtaja Eero Väätäisen talousarvioesitys julkaistiin 4.11. ja sitä käsitellään kaupunginhallituksessa 8.11. alkaen. Kaupunkilaisille talousarviota esitellään Facebook Live -lähetyksessä 10.11.