Juhlavuosi tehtiin yhdessä
Vuonna 2017 Nokialla juhlistettiin Suomen itsenäisyyden 100-vuotismerkkivuoden rinnalla myös kaupungin 80-vuotista taivalta. Juhlavuosi tarjosi nokialaisille runsaasti monipuolista ohjelmaa koko vuoden ajan. Nokian kaupungin lisäksi kymmenet nokialaiset toimijat, seurat ja järjestöt toteuttivat juhlateemoihin liittyviä tilaisuuksia asukkaille itsenäisesti tai yhteistyössä kaupungin kanssa.
Loppiaistapahtumassa vauhdikasta ohjelmaa koko perheelle
Koko perheen liikunnallista loppiaista vietetään lauantaina 6.1.2018 Nokian jäähallilla ja uimahallilla. Perinteikkään, jo 19. loppiaistapahtuman ohjelma tarjoaa tekemistä kaiken ikäisille.
Kuorojen kouluyhteistyö alkoi Nokian Kulttuuripolulla
Nokian Kulttuuripolulla on tänä syksynä käynnistynyt uusi yhteistyömuoto ”Kuoromusiikkia Nokialta”-koulukonsertit. Kuorojen vierailuilla on tarkoitus esitellä oppilaille kuoromusiikkia sekä nokialaisia kuorotoimijoita, onhan niillä pitkät ja komeat perinteet paikkakunnalla. Vierailut järjestetään osana koulupäivää. Kuoroista mukaan ilmoittautuivat Nokian Mieskuoro, Nokian Työväen Mieskuoro ja Pinsiön Mieskuoro.
Nuorten ympäristöaiheisia lyhytelokuvia Tampereen elokuvajuhlille
Pirkanmaan elokuvakeskuksen ja Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n tuottamia, ympäristöaiheisia elokuvia työstetään kouluilla osana Nokian Kulttuuripolkua ja kaupungin ympäristönsuojeluyksikön toteuttamaa ympäristökasvatustyötä.