Pirkanmaan suositukset tiukentuvat: Nokialla suljetaan esimerkiksi kaupungin sisäliikuntatilat, kuntosalit, uimahalli ja nuorisotilat
Pirkanmaa on lähellä siirtymistä koronaviruksen leviämisvaiheeseen, minkä vuoksi alueellinen pandemiaohjausryhmä on linjannut uusia suosituksia kunnille, yhteisöille, yrityksille ja kansalaisille. Nokian perusturvalautakunta on 30.11. päättänyt, että Nokialla suljetaan muun muassa nuorisotilat ja kaupungin sisäliikuntatilat, kuten uimahalli ja kuntosalit ajalle 2.–21.12. Kirjastoissa siirrytään rajoitetusti pelkkään lainaustoimintaan.
Ennakkotiedoista poiketen vapaa-aikapalvelut palvelee normaalisti to 26.11.
Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta, uimahalli, nuorisotilat ja Linnavuoren kirjasto ovat torstaina 26.11. avoinna normaalisti ja kirjastoauto palvelee aikataulun mukaisesti. Pahoittelemme nopeita käänteitä.
Vapaa-aikapalvelujen toiminnoissa sulkuja torstaina 26.11.
Nokian kaupungin vapaa-aikapalveluissa on poikkeavia palveluaikoja torstaina 26.11. henkilökunnan koulutuksen vuoksi.
Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta on suljettuna klo 12 - 16. Virta on avoinna torstaina klo 9 - 12 ja 16 - 20. Kirjastoauton reitin aamu- ja päivävuoroja ei ajeta, mutta auto ajaa iltapysäkit klo 16.55 alkaen. Nuorisotilat Virrassa ja Harjuniityssä avautuvat klo 16 jälkeen.
Uimahalli on avoinna normaaliin tapaan, ja Linnavuoren kirjasto on avoinna omatoimisesti klo 9 - 19.
Sagan om Ringen -naamioita esillä Virran vitriineissä
Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa on 2. kerroksen lasten- ja nuortenosastojen vitriineissä esillä Helsingin Svenska Teaternin Sagan om Ringen- musikaalissa käytettyjä naamioita. Naamiot ovat näytillä lokakuun loppuun.
Luontoa, liikuntaa ja näyttelykäyntejä syyslomalla
Koululaisten syyslomaviikkoa vietetään Nokialla 12. – 18.10. Kaupungin vapaa-aikapalvelut tarjoaa avoimia palveluja kaiken ikäisille myös lomaviikolla, vaikka tapahtumia ja muita yleisötilaisuuksia ne eivät koronaepidemian vuoksi järjestäkään. Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta, uimahalli, nuorisotilat ja Linnavuoren kirjasto ovat avoinna, myös kirjastoauto kiertää aikataulun mukaan. Upeat luontokohteet ja viitoitetut retkeilyreitit tarjoavat monipuolisia mahdollisuuksia ulkoiluun ja retkeilyyn.