Kordelinin Nokian kaupunkirahaston apurahat jaettiin taiteen ja kulttuurin tekijöille
Alfred Kordelinin säätiön Nokian kaupunkirahaston apurahoina taiteelle ja kulttuurille jaettiin keskiviikkona 24.4. yhteensä 20 000 euroa. Nokian kaupunkirahasto on perustettu vuonna 2017, ja se on jakanut tähän mennessä 135 000 euroa nokialaisen taide- ja kulttuurielämän toimijoille.
Nokian uusi uimahalli on edennyt toteutussuunnitteluun
Nokian uusi uimahalli on edennyt toteutussuunnitteluvaiheeseen. Toteutussuunnitteluvaiheessa hankkeeseen laaditaan kaikkien suunnittelualojen suunnitelmat, joiden mukaan hanke voidaan rakentaa tarveselvityksen ja hankesuunnitelman päätösten mukaisesti.
Osallistuvan budjetoinnin äänestys on nyt auki
Määräaikaan mennessä ideoita jätettiin tasan 50 kappaletta. Lopulliseen äänestykseen eteni seitsemän ehdotusta. Osallistuvan budjetoinnin seuraavassa vaiheessa nokialaiset pääsevät äänestämään, mikä tai mitkä äänestyksessä olevista ehdotuksista 50 000 euron potilla toteutetaan.
Repe, Romu ja Riepu aloittavat kierroksensa Nokialla
Pirkanmaan Jätehuollon Repe, Romu ja Riepu ottavat maksutta kyytiinsä kodin vaaralliset jätteet, metalliromut, sähkölaitteet sekä poistotekstiilit. Autot kiertävät Nokialla 25.4. - 14.5.2024. Vuoden aikana autot pysähtyvät 17 kunnan alueella.
Sivistyslautakunnan päätöksiä 17.4.2024
Nokian kaupungin sivistyslautakunta kokoontui 17.4.2024. Tähän on koottu tietoja sivistyslautakunnan tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 24.4.2024