Nokian uuden kirjasto- ja kulttuuritalon nimi on Virta
Nokian kaupungin uusi, ensi keväänä avattava kirjasto- ja kulttuuritalo on nimeltään Virta. Nimi kuvaa Nokian historian kannalta yhtä keskeisintä elementtiä, kaupunkia halkovaa Nokianvirtaa, ja se julkistettiin tänään 13. elokuuta talon harjannostajaisissa.
Ulkoilmaelokuvanäytös tarjoaa elämyksiä Siuron Knuutilassa
Kiertue-elokuvateatteri Filmipyörä ry esittää Siurossa Knuutilan kartanon tunnelmallisessa pihapiirissä Markku Pölösen ohjaaman Oma maa - elokuvan ulkoilmanäytöksenä keskiviikkona 14.8. klo 22.
Tapsan Tahtien iltakonsertit loppuunmyytyjä
Tapsan Tahdit juhlittiin viikonloppuna aurinkoisessa säässä Nokian Pirkkalaistorilla. Yhteensä 33. kertaa järjestetty festivaali on yksi Suomen vanhimmista kevyen musiikin tapahtumista.
Iskelmä-Finlandia on myönnetty Vicky Rostille
Tämän vuoden Iskelmä-Finlandia on myönnetty pop-, rock- ja iskelmälaulaja Virve ”Vicky” Rostille. Tunnustus kevyen musiikin eteen tehdystä työstä on arvoltaan 10 000 euroa ja sen myöntää vuosittain Nokian kaupunki.
Nokian mitalin sai toimittaja Matti Kuusela
Nokian kaupunki myönsi Nokian mitalin tänä vuonna Matti Kuuselalle tunnustuksena ansiokkaasta toiminnasta kaupungin hyväksi. Kuusela on tunnettu toimittaja, joka kirjoittaa usein myös kotikaupungistaan ja on sitä kautta tehnyt Nokiaa tutuksi laajalle lukijajoukolle. Mitali luovutettiin Tapsan Tahtien avajaisissa torstaina 8. elokuuta.