Lapsiystävällinen kunta -työn alkukartoitus on valmistunut
Nokian kaupunki on mukana UNICEFin Lapsiystävällinen kunta -mallissa. Mallin tavoitteena on kehittää Nokian kaupungin palveluja, hallintoa ja päätöksentekoa lapsiystävällisemmäksi. Olemme saaneet valmiiksi alkukartoituksen, jolla arvioimme nykyistä toimintaamme. Myös lapset ovat olleet mukana tässä työssä.
Vapaa-aikapalveluiden asiakaspalvelupiste muuttaa Kerholasta Virtaan: toimisto on suljettuna muuton vuoksi 6.3.
Vapaa-aikapalveluiden asiakaspalvelu siirtyy Kerholasta uuteen kirjasto- ja kulttuuritalo Virtaan. Nykyinen palvelupiste sulkeutuu Kerholassa torstaina 5.3. klo 15 ja on muuton vuoksi suljettuna perjantain 6.3.
Tule mukaan toteuttamaan ohjelmaa Nokia-viikolle ja Unelmien liikuntapäivään – ohjelmahaku jatkuu 31.3.2020 asti
Nokia-viikko järjestetään 9.-17.5.2020. Kaikkien nokialaisten yhteisöllinen kaupunkifestivaaliviikko tarjoaa yhteisen sateenvarjotapahtuman monipuolisille, Nokiaan liittyville tilaisuuksille. Haastamme asukkaat, yhdistykset ja yhteisöt mukaan järjestämään ohjelmaa.
Kevään 2020 Extra uimakoulu
Hyvän kysynnän johdosta järjestämme vielä yhden uimakoulujakson, 8.4.-8.5. Uimakoulu kokoontuu uimahallilla keskiviikkoisin ja perjantaisin (1 ryhmä 17:00 - 17:30 ja 2 ryhmä 17:30 - 18:00).
Nokian kaupungin tulos vuodelta 2019 alijäämäinen
Nokian kaupunginhallitus käsittelee maanantaina 2.3.2020 vuoden 2019 viimeistä osavuosikatsausta sekä talousarvioon 2020 ja suunnitelmavuosille 2021 ja 2022 sisältyvää säästö- ja tulonmuodostusohjelmaa. Nokian kaupungin tilinpäätös on valmistelussa. Ennakkotiedon mukaan vuoden 2019 tulos muodostuu alijäämäiseksi noin 5,8 miljoonaa euroa. Muutokset ennakkotietoon ovat mahdollisia.