Harjuniityssä vietettiin kymppisynttäreitä
Harjuniityssä vietettiin eilen 10-vuotissyntymäpäiväjuhlia.
Nuorisopalveluiden uudet toimitilat
Muutto Pirkkalaistorin kiinteistöön on alkanut. Kirjasto- ja kulttuuritalo Virrasta muuttaa nuorisotila Nuksu sekä toimistotilat ja Kylmänojankadulta etsivien nuorisotyöntekijöiden toimipiste. Toiminta pyritään aloittamaan uusissa tiloissa mahdollisimman pian, kuitenkin viimeistään elokuussa heti nuorisopalveluiden kesätauon jälkeen.
Alakoulujen Talent -kilpailun voittajaksi suoriutui 1.-luokkalainen Rosanna Alhoniitystä
Keskiviikko- iltana 24.5. Nokia-salissa saimme lasten parlamentin ja nuorisopalveluiden järjestämässä alakoulujen Talent -kilpailussa nähdä akrobatiaa, tanssia, voimistelua, sellon ja rumpujen soittoa, laulua sekä näyttelemistä. Tuomareina toimivat näyttelijä Hanna Gibson, laulaja ja lauluntekijä sekä nuoriso-ohjaaja Marjo Eriksson sekä entinen nuorisovaltuuston puheenjohtaja Markus Koski.
Pesimärauhaa rikottu Kaakkurijärvillä
Parasta aikaa pesillään hautovat kaakkuriemot ovat juuri nyt hyvin arkoja häirinnälle. Jotta pesinnät onnistuisivat, ranta-alueilla liikkumista tulee välttää ja pitää koirat kytkettyinä.
Nokian kaupungin liikuntapalvelut hakee ohjauspalveluita liikuntaryhmiin kaudelle 2023-2024
Nokian kaupungin liikuntapalvelut järjestää terveysliikuntaa työikäisille, ikääntyneille sekä perheille. Osa liikuntaryhmistä toteutetaan ostopalveluina yhteistyössä paikallisten toimijoiden kanssa. Jätä tarjouksesi 9.6.2023 klo 12.00 mennessä.