Nokian kaupunki liittyy kiertotalouden green dealiin
Nokian kaupunki on liittynyt mukaan kiertotalouden green dealiin. Kiertotalouden green deal on vapaaehtoinen strateginen sitoumus, jossa mukaan lähtevät toimijat sitoutuvat vähentämään luonnonvarojen käyttöä ja asettamaan vaikuttavia tavoitteita ja tekemään toimia, jotka edistävät vähähiilistä kiertotaloutta. Kaupunki keskittyy sitoumuksessa rakennetun ympäristön resurssiviisauden edistämiseen. Maankäytön suunnittelussa ja kaupungin infrarakentamisessa otetaan käyttöön uusia kiertotaloutta tukevia toimintatapoja. Lisäksi pyritään tunnistamaan vajaakäytöllä olevat tilat ja löytämään niille tehokkaampaa käyttöä.
Souranderintien työmaa etenee ja kadunvarsipysäköintiin tehdään työmaa-aikaisia järjestelyjä
Nokianvaltatieltä ja Maununkadulta käännyttäessä Souranderintielle on tien oikealle puolelle voinut pysäköidä ajoneuvoja. Nämä kadunvarsipaikat poistuvat käytöstä tiistaina (25.3.). Pysäköintikielto asetetaan mäen yläpään ja ensimmäisen asuinkerrostalon osuudelle (Souranderintie 22). Korvaavia kadunvarsipaikkoja järjestetään noin puoleen väliin mäkeä Alasairaalankadun puolelle.
Alasairaalankadun liittymää siirretään työmaan ajaksi
Alasairaalankadun liittymä suljetaan 17.3. maanantain aikana. Liittymä siirtyy n. 50 metriä Souranderintien mäkeä ylöspäin kohti Rautatieasemaa, ja se asetetaan työmaa-aikaisen suojatien kohdalle. Liittymäliikenne kulkee viheralueen lävitse välillä Souranderintie - Alasairaalankatu. Suojatien jatkeena toimii ajoradasta erotettu jalkakäytävä, jota pitkin jalankulkijat pääsevät siirtymään Alasairaalankadulle. Ajoneuvoliikenteen liittymäosuudelle asetetaan etuajo-oikeus- ja väistämismerkit, joilla osoitetaan väistämisvelvollisuus.
Kunnossapitoyksikkö on päässyt aloittelemaan hiekanpoistoa
Lämpimät säät ovat sallineet hiekanpoistotyön aloittamisen poikkeuksellisen aikaisin Nokialla. Hiekanpoistoa tehdään toistaiseksi vain vilkkaalla päätieverkolla, sillä yöpakkasia on vielä luvassa.
Souranderintien saneerauksen liikennejärjestelyt
Nokian kaupungin infrapalvelut jatkavat Souranderintien saneerausta. Työt päästiin aloittamaan viime viikolla, jolloin Sosiaali- ja terveysaseman ja Kerholan puoleinen jalankulkuväylä ja pyörätie poistettiin käytöstä toistaiseksi. Liikennejärjestelyjä tehdään lisää alkuviikosta (vk 8) Kerholan puolelle.