Hiekanpoistoa jatketaan ja viikonloppuna päästään aloittamaan myös tonttikatuja
Uutista on päivitetty 4.4.
Jalankulku- ja kevyen liikenteen väylät on nyt saatu harjattua. Pesujen osalta työ vielä jatkuu, sillä aivan kaikkia väyliä ei olla pesty. Hiekanpoistokalusto siirtyy keskustan ajoradoille ja vilkkaille pääteille.
Osa kalustosta pääsee aloittamaan tonttikatuja viikonlopun aikana.
Mahdolliset tulevat pakkasyöt ja räntäsateet vaikuttavat hiekanpoistotyön etenemiseen. Toivommekin asukkailta malttia tonttikatujen hiekanpoistoon. Kaikki kadut harjataan kyllä.
Alasairaalankadun liittymää siirretään työmaan ajaksi
Alasairaalankadun liittymä suljetaan 17.3. maanantain aikana. Liittymä siirtyy n. 50 metriä Souranderintien mäkeä ylöspäin kohti Rautatieasemaa, ja se asetetaan työmaa-aikaisen suojatien kohdalle. Liittymäliikenne kulkee viheralueen lävitse välillä Souranderintie - Alasairaalankatu. Suojatien jatkeena toimii ajoradasta erotettu jalkakäytävä, jota pitkin jalankulkijat pääsevät siirtymään Alasairaalankadulle. Ajoneuvoliikenteen liittymäosuudelle asetetaan etuajo-oikeus- ja väistämismerkit, joilla osoitetaan väistämisvelvollisuus.
Kunnossapitoyksikkö on päässyt aloittelemaan hiekanpoistoa
Lämpimät säät ovat sallineet hiekanpoistotyön aloittamisen poikkeuksellisen aikaisin Nokialla. Hiekanpoistoa tehdään toistaiseksi vain vilkkaalla päätieverkolla, sillä yöpakkasia on vielä luvassa.
Souranderintie katkaistaan osittain ajoneuvoliikenteeltä
Maanantaina (3.3.) Emäkoskentie – Pirkkalaistie risteyksen suunnasta tulevat autoilijat eivät pääse jatkamaan Souranderintietä ylöspäin Kerholan kohdalta. Kiertoreittinä toimii Kerhokatu – Paperitehtaankatu – Nokianvaltatie.
Tietyömaat ja kaupunkialueiden kelirikot
Kun kadun varressa on tietyöstä tai päällystevauriosta varoittava liikennemerkki, autoilijan tulee hiljentää ajonopeutta ja tarkkailla ajoympäristöä. Tietyömailla voi olla keskeneräisyydestä johtuvia vaaroja, kuten kuoppia. Sääolosuhteet ovat olleet valitettavan suotuisia teiden asfalttipäällysteiden rikkoutumiselle ja eritasoisia vauriota esiintyy ympäri kaupunkia. Autoilijan on hyvä tarkkailla ajoradan kuntoa liikenteessä.
Kuvassa: Varoitusmerkki päällystevauriosta