Öljytie – Rounionkadun risteysalueen saneeraus aloitetaan 28.4.2025

Öljytie-Rounionkadun risteysaluetta Nokian kaupungille ja Nokian Vesi Oy:lle saneeraa Maisemarakennus Viitanen Oy. Saneerauksessa uusitaan risteysalueen vesihuolto, kadun rakenteet ja katuvalaistus sekä risteys muutetaan kiertoliittymäksi. Vesihuollon uusimisen yhteydessä uusitaan myös kiinteistöjen vesihuollon tonttihaaroja.

Kuvituskuva infrapalvelut

Hiekanpoistoa jatketaan ja viikonloppuna päästään aloittamaan myös tonttikatuja

Uutista on päivitetty 4.4.

Jalankulku- ja kevyen liikenteen väylät on nyt saatu harjattua. Pesujen osalta työ vielä jatkuu, sillä aivan kaikkia väyliä ei olla pesty. Hiekanpoistokalusto siirtyy keskustan ajoradoille ja vilkkaille pääteille.

Osa kalustosta pääsee aloittamaan tonttikatuja viikonlopun aikana.

Mahdolliset tulevat pakkasyöt ja räntäsateet vaikuttavat hiekanpoistotyön etenemiseen. Toivommekin asukkailta malttia tonttikatujen hiekanpoistoon. Kaikki kadut harjataan kyllä.

Alasairaalankadun liittymää siirretään työmaan ajaksi

Alasairaalankadun liittymä suljetaan 17.3. maanantain aikana. Liittymä siirtyy n. 50 metriä Souranderintien mäkeä ylöspäin kohti Rautatieasemaa, ja se asetetaan työmaa-aikaisen suojatien kohdalle. Liittymäliikenne kulkee viheralueen lävitse välillä Souranderintie - Alasairaalankatu. Suojatien jatkeena toimii ajoradasta erotettu jalkakäytävä, jota pitkin jalankulkijat pääsevät siirtymään Alasairaalankadulle. Ajoneuvoliikenteen liittymäosuudelle asetetaan etuajo-oikeus- ja väistämismerkit, joilla osoitetaan väistämisvelvollisuus.

Souranderintie katkaistaan osittain ajoneuvoliikenteeltä

Maanantaina (3.3.) Emäkoskentie – Pirkkalaistie risteyksen suunnasta tulevat autoilijat eivät pääse jatkamaan Souranderintietä ylöspäin Kerholan kohdalta. Kiertoreittinä toimii Kerhokatu – Paperitehtaankatu – Nokianvaltatie.