Uusi kirjasto- ja kulttuuritalo sai yleisön liikkeelle Nokialla – ensimmäisinä aukiolopäivinä yli 1000 kävijää päivässä


Nokian uusi kirjasto- ja kulttuuritalo Virta avattiin maanantaina 1.6. Virrassa on pääkirjasto, nuorisotila Nuksu, uusi kahvila Eepos, näyttelyitä ja kokoontumistiloja. Virta on herättänyt jo ensimmäisinä aukiolopäivinään runsaasti kiinnostusta.

Virran kolmessa kerroksessa on kirjasto-, nuoriso-, näyttely- ja kokoontumistiloja.

Uusissa tiloissa on vieraillut päivittäin runsaat 1000 kävijää. Nuijamiestentien väliaikaisissa kirjastotiloissa asioi aikaisemmin päivittäin noin 500 asiakasta, joten asiakasmäärät pääkirjastossa ovat tuplaantuneet. Nokialaisten lisäksi kävijöitä on tullut myös muista kunnista.

”Koronaepidemian vuoksi palautuksia tulee poikkeuksellisen paljon. Myös uutta lukemista lainataan innokkaasti”, kertoo vs. kirjastopalvelupäällikkö Jarna Hara. ”Uusia kirjastokorttejakin on tehty viikon aikana kolmisenkymmentä.”, Hara jatkaa.

Vilkkaasta avausviikosta huolimatta ruuhkilta on vältytty. Koronaepidemian vuoksi talossa on satsattu asiakkaiden opastukseen ja valvontaan.

”Kävijät ovat huolehtineet kiitettävästi käsihygieniasta ja turvaväleistä, joten arki on sujunut hyvin koronaepidemian aiheuttamasta poikkeuksellisesta tilanteesta huolimatta”, Jarna Hara lisää.

Arkkitehtuuri ja valoisat tilat saavat kiitosta

Ensimmäisinä päivinä asiakkaat ovat ihastelleet talon arkkitehtuuria, valoisia tiloja ja näköaloja. Lapsiperheet ovat kiitelleet erityisesti viihtyisää lastenosastoa, jossa on eläinaiheiset kalusteet ja rauhallinen satunurkka leikkiä ja oleskelua varten.

Myös korkealaatuiset taidenäyttelyt ja Nokian historiasta kertova pysyvä näyttely ovat saaneet kiitosta vierailijoilta. Kertomus Nokiasta -näyttely kertoo tarinan Nokian kaupungin teollisesta historiasta. Taidetila Romun Harlekiini ja häränkallo –näyttelyssä on esillä Martti ja Sirkka-Liisa Helinin lahjoituskokoelman esineitä ja taidetila Raamissa kuvanveistäjä Ossi Somman elämäntyötä esittelevä ”Näinkö tässä kävikin?” -näyttely. Pääkirjaston pop up –seinällä nähdään Tarinoiden Nokia -kirjan kuvituksia Pirkan opiston lasten ja nuorten kuvataidekoulun oppilailta.

Nuorisotilat avoinna viitenä päivänä viikossa

Kirjastopalveluiden ja näyttelyiden lisäksi Virrassa on toimintaa nuorille. Nuorisotila Nuksu avattiin samaan aikaan muiden tilojen kanssa. Uusi pelihuone, keittiö ja nuortenosastolle jatkuva nuorisotila tarjoavat nuorille viihtyisät puitteet ohjattuun toimintaan, oleiluun ja kaverien tapaamiseen.

”Erityisesti yläkouluikäiset nuoret ovat löytäneet ilahduttavasti uusiin tiloihimme ja ottaneet ne jo nyt omakseen.”, kertoo nuorisokoordinaattori Ulla Taponen. ”Vakiokävijöidemme lisäksi toivotamme uudet kävijät lämpimästi tervetulleiksi tutustumaan uuteen Nuksuun”, Taponen tiivistää.

Virta on avoinna:
21.6. saakka ma – pe klo 9 – 20
22.6.—1.8 ma—pe klo 9—19.
Kirjastossa omatoimista asiointia klo 9–10.
Juhannusaaton aattona 18.6. Virta on avoinna klo 9—15.
Juhannuksena 19.—21.6. suljettu.

Tarkista nuorisotilojen ja kahvilan aukioloajat

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta

Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta on kaiken ikäisten kaupunkilaisten ainutlaatuinen yhteisen tekemisen paikka, joka yhdistää pääkirjaston, nuorisotilat, näyttelyt, kahvilan ja monipuoliset kulttuuripalvelut. Arkkitehtonisesti näyttävä rakennus on merkittävä osa Nokian tulevaisuuden urbaania ydinkeskustaa ja keskustan kehittämistä.

Nokian kaupunki

Nokia on kasvava, lähes 35 000 asukkaan kaupunki Pirkanmaalla, vetovoimaisella Tampereen kaupunkiseudulla. Kaunis luonto, hyvät palvelut ja keskeinen sijainti tarjoavat erinomaiset edellytykset asumiselle. Nokialla toimii yli 1800 yritystä ja kaupungilla on monipuolinen elinkeinorakenne sekä vahva teollisuus.