Julkisen taiteen kevätpäivä kokoaa taiteen ammattilaisia Nokialle 13.5.2025
Julkisen taiteen parissa työskenteleville ammattilaisille suunnattu tapahtuma järjestetään tänä vuonna Taiteen edistämiskeskuksen ja Nokian kaupungin yhteistyönä. Luvassa on inspiroivia, ajankohtaisia puheenvuoroja taiteesta, hyvinvoinnista ja hyvän elinympäristön merkityksestä.
Lapsiystävällinen kunta -toimintasuunnitelma 2025-2027 valmistui
Lapsiystävällinen kunta toimintasuunnitelma tähtää lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämiseen ja lapsen oikeuksien toteutumiseen. Toimintasuunnitelma on tehty laajan nykytilan kartoituksen pohjalta. Kartoituksen tekemisessä ja toimintasuunnitelman valmistelussa on kuultu 2000 nokialaisen lapsen näkemyksiä eri tavoin.
Tapahtumatorista infoa Nokian tapahtumajärjestäjille ke 4.6.
Kesä on Suomessa tapahtumien vilkkainta aikaa. Esimerkiksi moni yhdistys Nokiallakin järjestää kesäisen tapahtuman, ehkä ensimmäistä kertaa. Mitä järjestämisessä pitäisi ottaa huomioon, ja mitä viranomaislupia tapahtumiin tarvitaan? Nokian kaupunki järjestää yhteistyössä Pelastuslaitoksen kanssa Tapahtumatori-tilaisuuden vastaamaan kysymyksiin.
Nuorisopalveluiden Kesäduunipaja
Nokian kaupungin nuorisopalvelut järjestää Kesäduunipajan 9.-13.6.2025. Kesäduunipaja on 9. -luokan päättäville nuorille suunnattua nuorisopalveluiden kesätoimintaa.
Kirjastoillat huipentuvat Virtaan
Toukokuussa 15.5.2025 klo 17-18 pidetään kokoava kirjastoilta Nokian kirjasto- ja kulttuuritalo Virran 3. kerroksessa.