Nokian koulujen etäopetus: käyttöön uudet laatusuositukset, huoltajien palaute opetuksesta enimmäkseen positiivista


Nokian peruskoulujen etäopetuksessa on otettu käyttöön uudet laatusuositukset, jotka täydentävät aiemmin laadittuja etäopetuksen pelisääntöjä. Tavoitteena on varmistaa poikkeusoloissa toteutettavan etäopetuksen tasalaatuisuus. Huoltajille tehtiin myös kysely etäopetuksen järjestämisestä. Palaute oli enimmäkseen positiivista.

Tyttö opiskelee tietokoneen äärellä. Takana on ikkuna ja ikkunalaudalla on kasvi. Myös kirjahylly on huoneen takaosassa.

”Etäopetukseen siirryttiin maaliskuun loppupuolella hyvin lyhyellä ennakkovarautumisajalla. Siihen nähden opetustoimet ovat lähteneet liikkeelle hyvin ja etäopetuksen toimintakulttuuri on kehittynyt valtavasti lyhyessä ajassa. Opetuksen digiloikasta on puhuttu vuosia, mutta vasta nyt se on tavallista askelta pidempi”, kuvailee Nokian kaupungin johtava rehtori Kari Lähde.

Opetuspalvelujen tehtävänä on varmistaa, että nyt opittu ei mene hukkaan ja jää käyttämättä tulevaisuudessa.

”Kunhan myöhemmin pääsemme taas kuluttamaan koulun penkkejä, on kouluilla käytössään monipuolisemmat tavat ja välineet lähiopetuksen järjestämiseen. Niin ikävä kuin tämä koronajakso onkin elämässämme, jättää se jotain hyvääkin jälkeensä”, Lähde toteaa.

Laatusuositus avaa oppilaan, huoltajan ja opettajan oikeuksia ja roolia

Etäopetuksen laatusuositukset on laadittu osana OpenDigi – opettajat oppimistaitojen ja digipedagogiikan kehittäjäyhteisöissä -hankkeen toimintaa (OKM). Laatusuositus avaa erityisesti oppilaan, huoltajan ja opettajan oikeuksia ja roolia etäopetuksessa. Kun roolit on jaettu oikein, kenenkään ei tarvitse yksin pystyä kaikkeen ja jokaiselle jää mahdollisuus pitää omasta jaksamisestaan huolta.

Oppilaalla on oikeus saada tukea oppimiselleen

Perusasteella oppimisen keskeinen laatutekijä on opettajan ja oppilaan välinen vuorovaikutus. Etäoppimisessa vuorovaikutus on monin tavoin haastavampaa, mutta vähintään yhtä tärkeää kuin luokkatyöskentelyssä.

Oppilaalla on myös etätyöskentelyn aikana oltava tunne siitä, että opettaja on hänen tukenaan päivittäisessä koulutyöskentelyssä ja oppilas on edelleen koululuokkansa jäsen. Suosituksissa todetaan myös, että oppilaalla on oikeus jutella opettajan kanssa ja saada sanallista palautetta työskentelystään.

Huoltajalla on oikeus saada tietoa oppilaan koulutyöskentelystä

Oppilaan lisäksi huoltajalla on oikeus saada tietoa oppilaan koulutyöskentelystä, etätyöskentelyn suunnitelmista sekä oppilaan työskentelyn onnistumisesta. Vaikka opettajilla onkin vastuu lasten ja nuorten opiskelusta, on huoltajan tai huoltajien rooli erittäin merkittävä etäjakson aikana.

Opettajan päätyö on opettaa oppilaita

Opettajalla on oikeus ammatilliseen tukeen ja opettamisen työrauhaan. Etäopetuksen suosituksessa selkiytetään, että opettajan päätyö on edelleen opettaa oppilaita. Tekninen tuki huolehditaan muiden toimesta.

Tutustu tarkemmin laatusuosituksiin: Etäopetuksen laatusuositukset (pdf)

Huoltajilta kysyttiin arviota etäopetuksesta, palaute enimmäkseen positiivista

Nokian koulujen oppilaiden huoltajilta kysyttiin lyhyesti mielipidettä, miten koulut ovat onnistuneet etäopetuksen järjestämisestä. Vastauksia saatiin runsaasti, noin 1300 nokialaiskodista vastattiin arviointikyselyyn. Kyselyssä olivat mukana lähes kaikki nokialaiset peruskoulut (Harjuniityn ja Nokianvirran koulut olivat jo toteuttaneet omat kyselynsä aiemmin).

Poikkeusolojen tiedotukseen oltiin pääosin tyytyväisiä. Keskimäärin 82 % huoltajista oli sitä mieltä, että he olivat saaneet riittävästi tietoa oikeaan aikaan. Noin 15 % huoltajista koki saaneensa tietoa enimmäkseen hyvin, mutta jokin asia oli jäänyt epäselväksi.

Lisäksi kysyttiin, olivatko oppilaat tietoisia, miten heidän tulee toteuttaa etäopiskelua. Selvästi suurin osa huoltajista oli sitä mieltä, että enimmäkseen he olivat tietoisia (noin 85 %). Noin 15 % huoltajista kertoi kuitenkin kantanaan, että koulunkäynti oli osin selvää, osin epäselvää.

Kotitehtäviä on sopivasti, moni vanhempi auttaa etäopinnoissa

Arvioon kotitehtävien määrästä noin 83 % huoltajista vastasi niitä olleen sopivasti. Huoltajilta pyydettiin myös arviota, miten itsenäisesti lapset hoitavat opiskelujaan. Hieman yli puolet vanhemmista koki, että he joutuivat auttamaan ja huolehtimaan etäopintojen tekemisestä jonkin verran. Noin 20 % vastaajista kertoi joutuvansa auttamaan paljon ja lähes sama määrä huoltajia (23 %) kertoi lastensa huolehtivan koulunkäynnistään täysin itsenäisesti.

Lisäksi huoltajien vastaukset kysymykseen ”koetteko huolta etäopiskelusta ja sen vaikutuksista?” jakautuivat lähes kahtia. Noin 52 % huoltajista ei kokenut erityistä huolta ja noin 44 % koki lievää huolta.

”Saamamme arvio etäopetuksen järjestämisestä oli enimmäkseen positiivista. Sanallinen palaute oli pääasiassa kannustavaa, mutta toki joukkoon mahtui myös kriittisiä kannanottoja. Kehitettävää on edelleen esimerkiksi oppimisen tuen järjestämisessä”, Kari Lähde kertoo.

Lisätiedot:
johtava rehtori Kari Lähde, 040 1334 797

Kuvituskuva: Shutterstock