Kaupunginhallituksen päätöksiä 30.3.2020


Nokian kaupunginhallitus piti sähköisen kokouksen 30.3. Uutiseen on koottu tietoja kaupunginhallituksen tekemistä päätöksistä. Tarkemmat tiedot käsitellyistä asioista löytyvät kokouksen esityslistalta. Kokouksen pöytäkirja julkaistaan verkossa 3.4.

Kaupungintalon ja virastotalon aukioloajat koronaviruspandemian aikana

Kaupunginhallitus päätti oikeuttaa kaupunginjohtajan päättämään kaupungintalon ja virastotalon aukioloajoista ja tarvittaessa myös sulkemisesta koronaviruspandemian aikana.

Ohjeen muutos koskien esimiehen myöntämää sairauslomaa koronaepidemiakauden aikana

Kaupunginhallitus päätti, että koronaepidemiakauden ajan (toistaiseksi 31.5.2020 saakka) esimies voi myöntää työntekijälle sairauslomaa enintään kymmenen kalenteripäivää. Sairausloma tulee myöntää jaksoissa, enintään kolme päivää kerrallaan. Sairausloman jatkuessa kymmenen kalenteripäivän jälkeen tulee poissaolosta toimittaa lääkärintodistus ja

että koronaepidemian jatkuessa pidempään samaa ohjeistusta voidaan noudattaa epidemiakauden päättymiseen saakka. Kaupunginhallitus valtuuttaa henkilöstöpäällikön tekemään tämän mahdollisen jatkopäätöksen.

Kaupunginvaltuuston 23.3.2020 tekemien päätösten täytäntöönpano

Kaupunginhallitus päätti panna täytäntöön kaupunginvaltuuston 23.3.2020 tekemät päätökset.

Valtuutettu Pauli Schadrinin valtuustoaloite pyörätien rakentamisesta välille Myllärinkatu – Pinsiöntie Rounionkadulle

Kaupunginhallitus päätti lähettää aloitteen kaupunkikehityspalveluiden valmisteltavaksi elokuun 2020 loppuun mennessä.

Kotoisa ehtoo- Ikääntyneen väestön hyvinvointiohjelman 2018-2021 toteutuminen

Kaupunginhallitus päätti esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi Kotoisa ehtoo- Ikääntyneen väestön hyvinvointiohjelman toteutumisen vuosien 2018 – 2019 osalta.

Vuoden 2019 tilinpäätös

Kaupunginhallitus päätti

1. hyväksyä vuoden 2019 tilinpäätöksen ja jättää sen tilintarkastajan tarkastettavaksi sekä tarkastuslautakunnan arvioitavaksi

2. että läsnä olevat allekirjoittavat vuoden tilinpäätöksen ja etäyhteydellä kokoukseen osallistuvat kaupunginhallituksen jäsenet ja tarvittaessa varajäsenet lähettävät välittömästi talousjohtajalle sähköpostin, jossa he sitoutuvat allekirjoittamaan vuoden 2019 tilinpäätöksen 3.4. mennessä kaupungintalolla

3. esittää, että tilikauden alijäämä 5 772 023,96 euroa, joka muodostuu kun tilikauden tappioon 5 839 231,92 euroa yhdistetään poistoero 67 207,96 euroa, siirretään taseeseen omaan pääomaan edellisten vuosien ylijäämien vähennykseksi

4. oikeuttaa talouspalvelut tarvittaessa tekemään tilinpäätökseen teknisiä korjauksia ennen kaupunginvaltuustonkäsittelyä ja

5. esittää tilinpäätöksen valtuuston hyväksyttäväksi tilintarkastajan ja tarkastuslautakunnan käsittelyn jälkeen.

Hallintosäännön muuttaminen

Kaupunginhallitus päätti kaupunginjohtajan muutetun päätösehdotuksen mukaisesti esittää kaupunginvaltuustolle, että

1. kaupunginvaltuusto hyväksyy edellä esitetyn perustella hallintosääntöön seuraavat muutokset:

38 § 2 momentin uusi 9) kohta

”kaupunginjohtaja voi käyttää häiriötilanteiden aikana ja poikkeusoloissa hallintosäännön määräyksistä poiketen päätösvaltaa peruspalvelujen turvaamiseksi ja häiriö- ja poikkeustilanteen normalisoimiseksi, milloin asia koskee toimenpiteiden yhteensovittamista eri palvelualueiden välillä, taloudellisten resurssien tai henkilöstöresurssien suuntaamista, tiedottamista tai muuta häiriötilanteen hoitamiseksi välttämätöntä päätöstä. Lisäksi kaupunginjohtajalla on oikeus päättää kaupungin palveluiden vaatimista tilapäisistä muutoksista poikkeusolojen tai häiriötilanteen niin vaatiessa. Kun kyseessä on kansallinen/kansainvälinen häiriötilanne tai poikkeusolot, päätöksissä huomioidaan kansalliset ohjeet ja suositukset. Erityistoimivallan nojalla tehdyt päätökset valmistellaan valmiusjohtoryhmässä. Tämän kaupunginjohtajan erityistoimivallan käyttöön ottamisesta päättää kaupunginhallituksen puheenjohtaja. Kaupunginhallituksen puheenjohtajan päätös on vahvistettava kaupunginhallituksen kokouksessa viivytyksittä. Erityistoimivallan käyttämisen lakkaamisesta päättää kaupunginhallitus”.

100 §

”Valtuusto voi käsitellä asian varsinaisessa kokouksessaan, jossa kokouksen osallistujat ovat läsnä kokouspaikalla. Varsinaisessa kokouksessa voidaan käyttää sähköistä asiahallinta- tai äänestysjärjestelmää.

Vaihtoehtoisesti kokous voidaan pitää sähköisessä toimintaympäristössä, johon osallistutaan sähköisen yhteyden avulla (sähköinen kokous). Yleisölle on järjestettävä mahdollisuus seurata valtuuston sähköistä kokousta kokouskutsussa mainitussa tilassa.

Valtuuston suljettuun sähköiseen kokoukseen voi osallistua vain sellaisesta paikasta, jossa salassa pidettävät tiedot ja kokouksessa käydyt keskustelut eivät ole ulkopuolisen kuultavissa tai nähtävissä.

Kaupunginhallitus tai sen nimeämä viranhaltija vastaa siitä, että sähköisiin kokouksiin tarvittavat tekniset laitteet, järjestelmät ja tietoliikenneyhteydet ovat ajantasaisia ja tietoturvallisia lakien edellyttämällä tavalla.”

101 §

”Kokouskutsun antaa valtuuston puheenjohtaja tai hänen estyneenä ollessaan varapuheenjohtaja.

Kokouskutsussa on ilmoitettava kokouksen aika ja paikka sekä käsiteltävät asiat.

Kokouskutsussa on mainittava, jos kyseessä on sähköinen kokous ja ilmoitettava tila, jossa yleisö voi seurata kokousta. Kokouskutsussa on mainittava jos osa kokousasioista käsitellään suljetussa kokouksessa.

Kokouskutsu on lähetettävä vähintään 4 päivää ennen valtuuston kokousta kullekin valtuutetulle sekä niille, joilla on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Samassa ajassa on kokouksesta tiedotettava kunnan verkkosivuilla.”

2. hallintosäännön muutokset tulevat voimaan heti ja

3. pöytäkirja hyväksytään ja tarkastetaan tämän pykälän osalta kokouksessa.

Valtuutettu Pauli Schadrinin valtuustoaloite Kavolinpuistossa olevan puistoväylän rakentamiseksi

Kaupunginhallitus päätti esittää, että kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteeseen annetun vastauksen ja toteaa, että aloite ei anna aihetta muihin toimenpiteisiin.  Aloite on loppuun käsitelty.

Koronaviruspandemian tilannekuva

Kaupunginhallitus päätti merkitä tiedoksi kaupunginjohtajan koronaviruspandemiasta antaman tilannekuvan.

Lisätietoa
Kaupunginhallituksen kokousten esityslistat ja pöytäkirjat ovat haettavissa täältä: Toimielinten esityslistat ja pöytäkirjat