Vapaaehtois- ja järjestötoiminta

Nokian kaupunki

Haemme vapaaehtoisia Nokian ikäihmisten arjen tueksi. Etsimme kauppakavereita, ulkoiluystäviä ja lähitori Setorin toimintaan uusia vapaaehtoisia. Mukaan voi tulla lyhytaikaiseen, kertaluonteiseen tai pidempiaikaiseen toimintaan omien voimavarojen ja resurssien mukaan. Vapaaehtoisena toimit itsellesi sopivana aikana, itsellesi parhaiten sopivissa tehtävissä. Järjestämme vapaaehtoisille perehdytystä ja säännöllisiä vertaistapaamisia. Voit myös ehdottaa jotain uutta vapaaehtoistyötä, joka sinua kiinnostaisi.

Jokaisen vapaaehtoisen panos on tärkeä!

Kauppakaveritoiminnassa vapaaehtoiset kauppakaverit ovat ikääntyneiden apuna kauppareissulla esimerkiksi tuotteiden punnituksessa, tuoteselosteiden lukemisessa tai pakkaamisessa. Kauppakaverit päivystävät Nokian Prismalla tiistaisin ja torstaisin 13.9.2022 alkaen. Tiistaina klo 9:30 – 11 ja torstaina klo 13 – 15.

Ilmoittaudu kauppakaveriksi

 

Ulkoiluystävä toimii apuna iäkkäälle, jolla on vaikeuksia ulkoilla yksin. Vapaaehtoinen ulkoiluystävä tutustuu yhteen ulkoiluapua kaipaavaan iäkkääseen ihmiseen ja auttaa häntä ulkoilussa sovittuina ajankohtina. Seuraavat ulkoiluystäväkoulutukset tulossa 27.9.2022 klo 16.00 – 19.00 ja 11.10.2022 klo 16.00 – 19.00.

Ilmoittaudu ulkoiluystäväksi

 

Lähitori Setori on ikäihmisten kohtaamispaikka – olohuone. Voit aloittaa heti kun sinulle sopii ja saat perehdytyksen Setorin henkilökunnalta. Voit esimerkiksi tuoda Setorille mukaan jonkin erityisosaamisesi, järjestää toiminnallisia tuokioita, tulla juttukaveriksi ikäihmiselle tai olla muuten lähitorin arjessa apuna.

Ilmoittaudu Setorin toimintaan

Vapaaehtoisille järjestettävät koulutukset

Nokian seurakunta

Ikäihmiset kohtaavat toisensa useissa eläkeläisten kerhoissa, jotka kokoontuvat eri puolilla seurakuntaa.
Lisätietoja toiminnasta antavat Nokia seurakunnan diakoniatyöntekijät: http://www.nokianseurakunta.fi/yhteystiedot/diakoniatyontekijat

SPR vapaaehtoistoiminta

Kaikille avoin Toimintakeskus Kotipesä sijaitsee Nokian keskustassa osoitteessa Pirkkalaistori 1,  2.krs. Kotipesä on avoinna ma-pe klo 10.00-16.00.
Lounas on tarjolla joka arkipäivä klo 11.30-13, hinta 5 €.

Ystävä- ja saattopalvelu: Perinteinen SPR:n ystäväpalvelu on yksinäisen kanssa seurustelua. Ystäväkurssin käynyt vapaaehtoinen voi olla tukena yksin asuvan erilaisissa tilanteissa ulkoilussa tai yhdessä asioilla käydessä. SPR:ltä löytyy vapaaehtoisia myös äkillisiin avuntarpeisiin vaikkapa saattoavuksi lääkäri- tai kauppareissulle.

Ensiapuryhmä: Ryhmä on tilattavissa huolehtimaan erilaisten tapahtumien turvallisuudesta.

Lisätietoja toiminnasta löytyy: https://rednet.punainenristi.fi/nokia

Pirkanmaan Muistiyhdistys ry./Nokian alaosasto

Kaikille avoimessa Muistikahvilassa kuullaan ja keskustellaan muistiin liittyvistä asioista, puhutaan osallistujia kiinnostavista aiheista sekä tavataan vanhoja ja uusi tuttuja. Muistikahvila kokoontuu kerran kuukaudessa tiistaisin klo 15.00-16.30 SPR:n Kotipesässä, Pirkkalaistori 1 (2.krs). Lisätietoja saat puhelimitse tai nettisivuilta.

Lisätietoja:
Seija Helminen, puh. 040 7306 378
Tiina Pelander, puh. 050 3658 108

Pirkanmaan Muistiyhdistys rekrytoi, kouluttaa ja välittää tukihenkilöitä koton asuville pirkanmaalaisille muistisairaille ja läheisille. Tukihenkilö voi toimia esimerkiksi muistisairaan ulkoiluystävän tai seurana erilaisissa tapahtumissa. Lisätietoja saat puhelimitse tai nettisivuilta.

Ilmoittautumiset ja lisätiedot:
puh. 044 7389 373 tai 050 3605 224
https://www.pirkanmaanmuistiyhdistys.fi/