Kerro mielipiteesi, mihin sinä haluaisit lisätä Nokialla roska-astioita tai penkkejä
Roska-astioiden ja penkkien määrää tullaan lisäämään. Tarkoituksena on kerätä asukkaiden ehdotuksia paikoista, joihin roska-astioita ja penkkejä halutaan.
Hiekanpoistoa jatketaan ja viikonloppuna päästään aloittamaan myös tonttikatuja
Uutista on päivitetty 4.4.
Jalankulku- ja kevyen liikenteen väylät on nyt saatu harjattua. Pesujen osalta työ vielä jatkuu, sillä aivan kaikkia väyliä ei olla pesty. Hiekanpoistokalusto siirtyy keskustan ajoradoille ja vilkkaille pääteille.
Osa kalustosta pääsee aloittamaan tonttikatuja viikonlopun aikana.
Mahdolliset tulevat pakkasyöt ja räntäsateet vaikuttavat hiekanpoistotyön etenemiseen. Toivommekin asukkailta malttia tonttikatujen hiekanpoistoon. Kaikki kadut harjataan kyllä.
Pinsiöntien saneeraus
Tiedotetta päivitetty 1.11. Linkki uuteen päivitykseen löytyy kuvan alapuolelta.
Tiedotetta on päivitetty 29.10. kevyenliikenteen osalta.
Pinsiöntien liikenneympyröiden väli on suljettu autoliikenteeltä. Sulku kestää arviolta neljän viikon ajan eli tieosuus olisi näin ollen suljettuna vielä viikolla 46.
Kadut ja liikenne
Tieverkko koostuu hallinnollisesti maanteistä, kaduista ja yksityisteistä. Jaottelu on merkityksellinen, koska eri väylillä on eri kunnossapitäjä. Teiden kunnossapidosta huolehtii tiestä riippuen joko kaupunki, ELY-keskus tai yksityinen tiekunta.
Kaduilla tarkoitetaan asemakaava-alueella sijaitsevia katuja, kevyen liikenteen väyliä ja jalkakäytäviä, joiden kunnossapidosta vastaa pääsääntöisesti kunta. Maantiet ja niillä olevat kevyen liikenteen väylät ovat ELY-keskuksen kunnossapitämiä teitä. Maantiet luokitellaan merkityksensä mukaan valta-, kanta-, seutu- ja yhdysteihin. Yksityisteistä vastaavat tiekunnat.