Ympäristökasvatusviikko aktivoi lapsia ja nuoria
Nokian kaupungin ympäristönsuojeluyksikkö järjestää ensimmäistä kertaa ympäristökasvatusviikon 11. - 15.9.2017. Ympäristökasvatusviikko on suunnattu päiväkodeille, esikouluille, ala- ja yläkouluille sekä lukiolle. Viikon aikana lapsilla ja nuorilla on mahdollisuus tutustua ympäristöön, luontoon, kierrätykseen, kestävään kehitykseen ja ympäristöteknologiaan liittyviin aiheisiin eri näkökulmista.
”Haluamme panostaa ympäristökasvatustyöhön, sillä on tärkeää edistää lasten ja nuorten ympäristötietoisuutta ja opastaa heitä kestäviin elämäntapoihin. Lapsilla on myös tapana viedä viestiä eteenpäin lähipiirilleen”, kertoo ympäristökasvatusviikkoa koordinoiva Tiina Vermaete Nokian kaupungilta.
Ympäristöviikon ohjelmaa järjestetään metsissä, puistoissa, päiväkodeissa, kouluilla sekä yrityksissä. Metsässä lapset pääsevät osallistumaan esimerkiksi satuhierontaan, eväsretkelle tai taidenäyttelyyn. Tarjolla on myös teatteri- ja elokuvaesityksiä, puistokävelyä, sieni- ja marjarasteja sekä opastettu tutustuminen Maatialanharjun luontoon.
Kiertotalous- ja jätehuoltoyritykset avaavat ovensa yläkoululaisille ja lukiolaisille. Nuoret pääsevät vierailemaan Pirkanmaan Jätehuolto Oy:n Tammervoiman jätteenpolttolaitoksella sekä tutustumaan Molok Oy:n kehittämään jätteen ja kierrätettävien materiaalien keräämiseen tarkoitettuun menetelmään. Ecolan Oy:n tuotantolaitoksella lukiolaiset tutustuvat tuhkasta valmistettujen lannoitteiden valmistukseen.
Kaikille avoimia tapahtumia ympäristökasvatusviikolla ovat Alhoniityn Vihreä lippu -päiväkodilla järjestettävä Luonto-Rentola ja Pirkan Opiston ympäristökasvatusviikon työpaja. Luonto-Rentola sisältää satuhierontaa ja rentoutusharjoituksia metsässä ja se järjestetään päivittäin klo 12-13. Pirkan Opiston työpajassa ommellaan kauppakassi jämäkankaista. Työpaja on 15.9. klo 9-12.
”Toivomme, että ympäristökasvatusviikosta saataisiin jokavuotinen tapahtuma. Päiväkodit ja koulut ovat ottaneet viikon hyvin vastaan. Osassa ohjelmia on vielä tilaa, joten nyt kannattaa tarttua tilaisuuteen. Pääosin viikon ohjelma on maksutonta”, vinkkaa Vermaete.
Lisätietoja:
Nokian kaupunki, ympäristönsuojelutarkastaja Tiina Vermaete, puh. 040 779 9286