Unelmien liikuntapäivä 10.5.2022


Koko Suomen yhteistä juhlapäivää, Unelmien liikuntapäivää, vietetään jälleen 10.5.2022! Nokialla järjestetään Unelmien liikuntapäivänä ohjelmaa kaikille ikäryhmille ja ohjelmat ovat Vesijumppamaratonia lukuun ottamatta maksuttomia, eikä niihin tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Tapahtumia on kaupungin liikuntapalveluiden lisäksi järjestämässä paikalliset seurat, yritykset ja yhdistykset! Raivatkaa kalenterista aikaa, innostakaa ystävät mukaan ja lähtekää liikkeelle – itsenne takia!

Unelmien liikuntapäivä on kaikenlaisen liikkumisen päivä, johon kuka tahansa voi osallistua. Silloin on hieno mahdollisuus liikkua yhdessä kaverin, joukkueen tai vaikka uusien tuttavien voimin. Kannustammekin kuntalaisia, kouluja, päiväkoteja, seuroja ja järjestöjä osallistumaan unelmien liikuntapäivään liikkumalla itse ja järjestämällä tapahtumia!

 

Unelmien liikuntapäivä Nokialla

Klo 9.30-10.45 Vaunulenkki ja loppuvenyttelyt, Kennonnokan parkkipaikka, Nokianvaltatie 1

Lähde mukaan aamureippailulle Kennonnokan lenkkipoluille! Nokian mammat järjestää avoimen vaunulenkin Unelmien Liikuntapäivänä. Lenkin lopuksi Studio Bilancen Reija pitää lenkkeilijöille rentouttavan loppuvenyttelyn. Lenkille lähdetään 10.5. klo 9.30 Nokian Autogrillin pihasta. Lenkki kestää tunnin verran ja päättyy n. 15 minuutin loppuverryttelyyn Kennonnokan uimarannan läheisyydessä. Ota mukaan viltti tai jumppapatja suojaksi venyttelyä varten! Tervetuloa mukaan!

Klo 9.30-11 Leikkipuistojumppa, Samulinvuorenpuisto, Sammalistontie 22

MLL:n Nokian yhdistys järjestää nokialaisille lapsiperheille Puistotoimintaa. Unelmien liikuntapäivän tapahtumassa on luvassa temppurataa ja liikuntaleikkejä koko perheelle! Paikalla on Perhetalojen ohjaaja. Toiminta on maksutonta eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Tervetuloa liikkumaan yhdessä!

Klo 10-11 Kiertoharjoittelu ulkokuntosalilla, Eepenpuiston ulkokuntosali, Eepenkatu

Ikääntyneille suunnattu, mutta kaikille kiinnostuneille avoin harjoitus, jossa tutustutaan ulkokuntosalin laitteisiin ja lisäksi käytetään paikalle tuotuja liikuntavälineitä! Voit tulla mukaan milloin sinulle sopii, pisimmän harjoituksen saat tietysti olemalla paikalla heti klo 10! Tapahtuma on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Tapahtumasta vastaa Nokian liikuntapalvelut.

Klo 10.30-12.00 Luontoelämyspolku ja pullakahvit, Penttiläinpuisto, Hinttalankatu 6

Ikääntyneille suunnatulla Luontoelämyspolulla kroppa saa liikettä ja mieli virkistyy! Polulla kuljetaan yhdessä rastilta toiselle ja tehdään välillä erilaisia harjoituksia tehtäväkorttien innoittamana. Tehtävät kehittävät voimaa ja tasapainoa, lisäävät liikkuvuutta ja herättelevät aisteja. Polku lähtee jäähallin parkkipaikalta ja kulkee Penttilänpuiston hiekkateitä pitkin. Ryhmät lähtevät liikkeelle n.30min välein. Polun päätteeksi pysähdytään vielä nauttimaan pullakahvit raikkaassa ulkoilmassa! Tapahtuma on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Tapahtumasta vastaa Nokian liikuntapalvelut.

Klo 13-14 Keppijumppa, Kirjasto- ja kulttuuritalo Virta, Hiomo-sali (1.krs.), Härkitie 6

Keppijumppa kehittää kehonhallintaa, lisää lihasvoimaa ja vie jumit mennessään! Tämä keppijumppa tunti on suunnattu ikääntyneille, mutta kaikki kiinnostuneet ovat tervetulleita mukaan. Tapahtuma on maksuton, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita. Ohjauksesta vastaa Nokian kaupungin fysioterapeutti Riku Keisala.

Klo 14-16 Metsäretki Aurinkokallioille, Halimaa, Saukonkaarre

Tule mukaan koko perheen metsäretkelle Nokian Halimaankallioiden alueelle tiistaina 10.5. klo 14! Retki kestää pari tuntia, ja mukaan voi tulla ja lähteä oman aikataulun mukaisesti. Retkelle lähdetään Saukonkaarteen päästä klo 14. Jos tulet myöhemmin mukaan, niin kävele lyhyt matka Aurinkokallioille ja pääset mukaan retkitunnelmaan! Pääset Aurinkokallioille myös Pajakalloinkadun tai Lumikonkujan päästä.

Lapsille on ohjelmassa pientä mukavaa tekemistä vanhemman kanssa. Pakkaa mukaan pienet eväät (esim. pillimehu, eväsleipä ja halutessasi kahvia termospulloon), istuin alusta ja säähän sopivat vaatteet. Nautitaan yhdessä kevätpäivästä!

Klo 17-18 Porrastreenit, Kennonnokan uimarannan portaat, Nokianvaltatie 1

Nyt kannattaa lähteä liikkeelle, sillä TrainingStormin fysiikkavalmentaja Petteri Avola ohjaa kaikille kiinnostuneille nokialaisille porrastreenit Unelmien liikuntapäivänä 10.5.2022! Tapahtuma on tarkoitettu kaikille yli 15-vuotiaille. Osallistuminen on maksutonta eikä ennakkoilmoittautumista tarvita!

Klo 17.30-19.30 Judo tutuksi!, Nuijamiestentien liikuntatila, Nuijamiestentie 9

Nokian Judo haluaa kutsua judosta kiinnostuneet nokialaiset kokeilemaan harrastusta Unelmien liikuntapäivänä! Tunnilla harjoitellaan judossa tarpeellisia perusliikuntataitoja ja edetään ryhmän taitotason mukaan. Tapahtuma on tarkoitettu kaikille yli 7-vuotiaille lapsille ja aikuisille. Osallistuminen on maksutonta eikä ennakkoilmoittautumista tarvita.

Klo 18-20 Vesijumppamaraton, Nokian uimahallin terapia-allas, Välikatu 24

Nyt on haastetta! Kahden tunnin mittainen vesijumppamaraton haastaa kovakuntoisenkin vesijumppaajan ja tuo lajiin uuden ulottuvuuden! Ilmoittautuminen kahden tunnin maratonille on auki 25.4.-3.5. Mukaan mahtuu 25 jumppaajaa. Jos paikkoja jää yli, niin 4.5. aukeaa mahdollisuus ilmoittautua tunnin minimaratoneille. Hinta 4€ + uimahallimaksu.