Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutus


Nokian kaupunki järjestää Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutuksen. Koulutus antaa sinulle valmiudet toimia vapaaehtoisena ulkoiluystävänä iäkkäälle, joka tarvitsee apua ulkoilussa. Koulutus on maksuton, eikä sido sinua mihinkään.

Liian moni ikäihminen ei pysty tai uskalla ulkoilla yksin, joten he tarvisevat vapaaehtoisten apua. Vapaaehtoinen ulkoiluystävä tutustuu yhteen ulkoiluapua kaipaavaan iäkkääseen ihmiseen ja auttaa häntä ulkoilussa sovittuina ajankohtina. Vapaaehtoiseksi ulkoiluystäväksi ei tarvitse lähteä kylmiltään, vaan tehtävään koulutetaan.

Ulkoiluystäväksi iäkkäälle -koulutus on tarkoitettu kaikille, jotka haluavat ulkoilla yhdessä iäkkään kanssa. Koulutus ei sido mihinkään, vaan koulutuksen jälkeen voi hyvin päättää, haluaako vapaaehtoistyöhön ryhtyä ja minkälaisella aikataululla sitä haluaa tehdä.

Kaksiosainen koulutus järjestetään 18.5.2022 klo 16.00-19.00 ja 31.5.2022 klo 16.00-19.00 Lähitori Setorilla, Maununkatu 10. Kouluttajana toimivat Ikäinstituutin kouluttajakoulutuksen käynyt terveysliikuntakoordinaattori Sini Karsa ja ikääntyneiden vapaaehtoistyötä koordinoiva sosiaaliohjaaja Emma Kailio. Lisäksi kaupungin fysioterapeutti tulee koulutukseen opastamaan apuvälineiden käytössä.

Koulutus antaa:

  • Tietoa vapaaehtoistyön periaatteista
  • Valmiuksia ulkoilun avustamiseen ja apuvälineiden käyttöön
  • Valmiuksia kotivoimistelun opastukseen
  • Valmiuksia sopivien ulkoilureittien valintaan
  • Tietoa missä voi toimia ulkoiluystävänä

 

Ilmoittaudu mukaan koulutukseen 15.5.2022 mennessä!

 

Jos sinä tai läheisesi kokisit hyötyväsi ulkoiluystävän avusta, ota yhteyttä terveysliikuntakoordinaattoriin ja yritetään löytää sinulle sopiva ulkoiluystävä!

 

Lisätietoja:

Terveysliikuntakoordinaattori Sini Karsa, 044 4860917

Sosiaaliohjaaja Emma Kailio, 040 3517067