Tiedote turvallisista tapaamisista Vihnuskodilla ja Nokian Hoivakodilla


Vihnuskodin asukkaiden ja heidän läheistensä käytössä on 8.6.2020 alkaen erillinen tapaamishuone.

Tapaamisia tilassa on mahdollista järjestää maanantaina, keskiviikkona ja perjantaina klo 10.30-15.30 välillä. Jotta mahdollisimman monta tapaamista saadaan järjestymään, on tapaamisaikoja varattu rajattu määrä eri yksiköille ja tapaamisaika on kerrallaan 15 minuuttia.

Tapaamiseen on mahdollista tulla samalla kertaa enintään kaksi läheistä.
Tapaamiseen tulevan läheisen tulee lisäksi olla terve eli esimerkiksi hengitystieoireita ei saa olla.

Asukas ja läheinen saapuvat tilaan eri ovista. Tila on erotettu väliseinällä, jossa on näköyhteyden mahdollistamiseksi pleksi.

Tapaamishuone sijaitsee Nokian Hoivakodin rakennuksessa ja sisäänkäynti tilaan tapahtuu Vihnusjärven rantaan vievän tien puolelta. Tilaan vievä ovi on lukittuna ja henkilökunta päästää sovittuna aikana läheisen ovesta tapaamiseen ja opastaa tarkemmin tilan käytössä.

Läheisiä pyydetään ottamaan yhteyttä hoitavaan yksikköön tarkemman tapaamisajan sopimiseksi:

Annin aitta puh. 050 395 8920
Järvikoto puh. 050 395 8914
Kaakkurin koti puh. 044 486 1317
Marian pirtti puh. 040 133 4150
Oskarin tupa puh. 050 395 8913
Tapion torppa puh. 050 395 8915

Lyhytaikaishoidon yksiköt:
Elsan soppi puh. 040 133 4424
Leenan kamari puh. 044 486 1302

Muilta osin vanhusyksikkömme ovat edelleen suljettuina vierailijoilta. Vierailurajoituksen voimassa ollessa Vihnuskodin asukkaiden omaisilla on mahdollisuus olla kuva- ja puheyhteydessä asukkaan kanssa Skype-yhteydellä tai WhatsApp-sovelluksella.

Vihnuskodin yksiköiden kuulumisia voi seurata myös Vihnuskodin omilla Facebook-sivuilla.

Mahdollisuus asukkaiden ja läheisten ulkotapaamisiin jatkuu entiseen tapaan ja tapaamisajoista voi olla tarkemmin yhteydessä hoitavaan yksikköön.

Terveisin
Katja Uitus-Mäntylä
vanhustyön johtaja
puh. 040 779 9055
katja.uitus-mantyla@nokiankaupunki.fi