Tapsan Tahteja ei järjestetä tänä vuonna – Iskelmä-Finlandia -palkinnonjako siirtyy ensi vuoteen


Legendaarista Tapsan Tahdit -tapahtumaa ei järjestetä tänä vuonna. Samalla Iskelmä-Finlandia -palkinnonjako siirtyy ensi vuoden Tapsan Tahtien yhteyteen. Suomen hallitus on kieltänyt vallitsevan pandemian vuoksi yli 500 henkilön yleisötapahtumat heinäkuun loppuun saakka.

Tapsan Tahtien tuottaja Onnensirkus ja tapahtumabrändin omistaja Nokian kaupunki yhdessä katsoivat, että yleisön, esiintyjien ja tuotantotiimin terveyttä ja turvallisuutta ei voida varmuudella taata vielä elokuun alussakaan, joten tapahtuma peruuntuu. Tapahtuma olisi järjestetty Nokian Pirkkalaistorilla 6.-8.8.2020.

”On todella harmillista, että tämän vuoden Tapsan Tahdit joudutaan perumaan. Päädyimme tapahtuman tuottajan kanssa tähän ratkaisuun ensisijaisesti turvallisuussyistä. Tapsan Tahtien luonteeseen kuuluu tiivis yhdessäolo ja musiikista nauttiminen. Uskon, että ensi vuonna tilanne on parempi, ja päästään jälleen livenä kohtaamaan toisemme sekä nauttimaan Tahdeista”, Nokian kaupungin vapaa-aikajohtaja Marko Ojala kommentoi.

Tapsan Tahdit -tapahtumaa on järjestetty vuodesta 1987 alkaen. Tämän vuoden tapahtuma olisi ollut järjestyksessään 34. Iltakonserteissa olisivat esiintyneet Suvi Teräsniska, Erin, Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani sekä Vesterinen yhtyeineen. Päivätapahtumissa puolestaan paikalliset esiintyjät.

Tapahtuman yhteydessä jaettava kevyen musiikin palkinto Iskelmä-Finlandia jaetaan vasta ensi vuoden Tapsan Tahdeilla. Palkinto luovutetaan tuolloin 19. kerran.

Ensi vuoden Tapsan Tahdit juhlitaan kolmipäiväisenä Nokian Pirkkalaistorilla 5.-7.8.2021. Ohjelma julkaistaan alkuvuonna.

Lippuinfoa

Lipun hinta palautetaan Ticketmasterin toimesta lipunostajalle. Lomake lipun hinnan palautusta varten.Palautushakemus tulee tehdä 31.5.2020 mennessä.

Mikäli asiakas on ostanut liput Ticketmasterin verkkokaupasta käyttäen luottokorttia, PayPal-tiliä tai Klarna-maksutapaa, palautetaan lipun hinta käyttämälleen maksutavalle. Mikäli liput on maksettu verkkopankin kautta, Ticketmaster Suomen laskulla, Ticketmasterin lahjakortilla tai ostettu lippukaupasta, asiakkaan tulee täyttää lomakkeelle tilinumero lippujen hinnan palautusta varten. Palautus koskee aina koko tilausta ja kaikkia tilauksen lippuja. Tilaisuuden peruuntuessa palautetaan vain lipun hinta, palautus ei koske Ticketmasterin käsittely- tai toimitustapakuluja eikä tilausmaksua. Lipun hinta palautetaan aina lipun alkuperäiselle ostajalle.

Useiden peruuntuneiden tapahtumien vuoksi Ticketmasterin palautusten käsittely on ruuhkautunut, joten palautusten käsittelyyn saattaa mennä jopa 90 päivää.
Vastauksia useimmiten kysyttyihin kysymyksiin