Tampereen kaupunkiseudun yritysten innovaatiosetelien haku käynnissä
Tampereen kaupunkiseutu on ottanut ensimmäisenä Suomessa käyttöön sähköisen innovaatiosetelijärjestelmän. Innovaatioseteli madaltaa yrityksen kynnystä käyttää innovaatio-, kansainvälistymis- ja kasvupalveluja. Innovaatiosetelillä hankittavan palvelun tulee olla käyttäjäyritykselle merkittävä avaus tai askel uuteen ja sen tulee tukea yrityksen kasvua ja/tai kansainvälistymistä, optiona edistää digitalisaatiota. Tuen maksimi on 5000 €/yritys koko pilottihankkeen keston aikana.
Innovaatioseteli myönnetään yritykselle, joka kehittää liiketoimintaa seuraavilla aloilla: älykäs liikkuminen ja liikkuminen palveluna, hyvinvointi- ja terveysteknologia, teollisuuden uudistuminen, Internet of Things sekä muut älykkään kaupungin kehittämiseen tarjottavat ratkaisut. Innovaatiosetelin saamisen edellytyksenä on myös, että setelin hakijayrityksellä on kotipaikka tai vähintään toimipiste Tampereen kaupunkiseudulla (Tampere, Ylöjärvi, Nokia, Pirkkala, Lempäälä, Vesilahti, Kangasala, Orivesi). Perusteena on, että innovaatioseteli halutaan näin entistä vahvemmin linkittää kaupunkiseudun elinkeinostrategiaan.
Käynnissä oleva innovaatiosetelien haku päättyy 17.9.2017. Setelin saajat arvotaan hyväksyttävien hakemusten kesken hakuajan päättymisen jälkeen. Seteleitä ei siis myönnetä tällä kertaa hakujärjestyksessä kuten aiemmin, vaan kaikki hakuaikana tehdyt hakemukset otetaan tasavertaisesti huomioon.
Innovaatioseteli-hanketta koordinoi Tampereen kaupunkiseudun elinkeino- ja kehitysyhtiö Tredea Oy. Lisätiedot innovaatiosetelistä sekä hakuohjeet Business Tampereen verkkosivuilta.
Lisätietoja:
Nokian kaupunki, elinkeinopäällikkö Tiina Laakkonen, puh. 044 4860 918