Taide- ja kulttuuritoimijoiden verkostotapaamisille jatkoa 


Nokialla toimivia taide- ja kulttuuritoimijoita oli koolla verkostotapaamisessa kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa torstaina 19.1. Kaupungin kulttuuripalvelujen järjestämässä tilaisuudessa käsiteltiin ajankohtaisia aiheita ja suunniteltiin tulevia tapaamisia. 

Käsiteltäviä aiheita olivat mm. ajankohtaiset avustusten ja apurahojen haut ja kulttuuripääkaupunkihanketta jatkavan Operaatio Pirkanmaan ajankohtaiset kuulumiset. Esittelyssä oli myös Pirkanmaan kulttuuripankki, joka kokoaa pirkanmaalaiset kulttuurin ja taiteen tekijät sekä heidän tilattavat palvelunsa yhdelle sivustolle. Illan ohjelman voi lukea liitteestä (pdf).

Verkostotapaamisille suunniteltiin jatkoa

Illan keskusteluissa ideoitiin myös tulevien verkostotapaamisten rakennetta ja sisältöjä, jotka palvelisivat kulttuurialan erilaisia toimijoita. Toimijoiden väliselle keskustelulle toivottiin myös varattavan enemmän aikaa, ja tapaamisten ohjelman tarkempaa rajausta. Esimerkiksi kulttuurin rahoitukseen liittyvää teemailtaa toivottiin. Verkostoilloissa toivottiin myös olevan työpajatyöskentelyä.

Seuraavan verkostoillan järjestää Pirkan opisto 16.2. klo 18–20 Kerholan Polonin salissa (2.krs.), jolloin aiheena on Yhteinen opisto-hanke. Tilaisuudesta tiedotetaan tarkemmin myöhemmin, mutta siihen on jo mahdollista ilmoittautua verkkolomakkeella. Valmisteilla oleva Nokian kaupungin kulttuuriohjelma käsitellään sen valmistuttua.

Nokialla toimii myös kulttuuri- ja kansalaistoiminnan seuraparlamentti. Sen, samoin kuin liikuntaseuraparlamentin tehtävänä on yhdistysten ja kaupungin välisen yhteistyön tiivistäminen ja kehittäminen. Se mahdollistaa yhdistysten osaamisen hyödyntämisen toiminnan suunnittelussa ja tarjoaa yhdistyksille puolestaan mahdollisuuden vaikuttaa päätöksenteon valmisteluun. Verkostotilaisuudessa kerrottiin, että myös parlamenttityöskentelyä ja sen jatkoa kehitetään kuluvan vuoden aikana.

Lisätietoja:

Pia Keltti
kulttuurikoordinaattori
Hyvinvointi ja vapaa-aika / kulttuuripalvelut
p. 040 133 4101
pia.keltti@nokiankaupunki.fi