Seis kiusaamiselle -kirjoituskilpailun palkintojenjako Virrassa
Nokianvirran koulun oppilaiden parhaat Seis kiusaamiselle -kirjoituskilpailun kirjoitukset palkitaan ja julkistetaan kirjasto- ja kulttuuritalo Virrassa perjantaina 29.10.2021 klo 15.00.
Raadin arvioitavaksi tuli yhteensä 22 kirjoitusta, joista raati valitsi kolme palkittavaa ja kaksi kunniamaininnan saajaa.
Kirjoituskilpailu liittyy kansainvälisen Soroptimist International- vapaaehtoisjärjestön Nokian klubin 40-vuotisjuhlavuoteen. Suomessa toimii tällä hetkellä 53 soroptimistiklubia eri puolilla maata ja jäseniä niissä on yhteensä 1033.
Nokianvirran koulun Seis kiusaamiselle -kirjoitukset ja -iskulauseet sekä soroptimistien oma tekstiilitaideteos ”Arvokas luonto – anna sen elää” ovat esillä Virran toisessa kerroksessa marraskuun loppuun asti.
Myös Emäkosken koulusta saadaan oppilaiden tekemä installaatio viikosta 44 alkaen esille Virtaan ja sekin on nähtävissä marraskuun loppuun saakka.
Nokian soroptimistien klubia esittelevä näyttely on esillä kirjaston kolmannessa kerroksessa.
Kutsumme yleisöä kiittämään ja kannustamaan Nokian soroptimistien juhlavuoden hankkeeseen osallistuneita nuoria ja tutustumaan oppilastöihin.
Julkistamistilaisuuden paikkana toimii kirjasto- ja kulttuuritalo Virran lasten- ja nuortenosaston monitoimitila, joka sijaitsee 2. kerroksessa.
Vapaa pääsy, tervetuloa!